"Mikset oo jo bussissa?", kysyy äiti.
"Oon kipee, enkä oo menossa kouluun.", vastaan kunhan saan ajatukseni kasaan. Äiti herätti minut kysymyksellään.
"Taas?! Pitäiskö siut viedä johonkin lääkäriin, et ne testais että onko siun vastustuskyvyssä tms jotain vikaa.?", äiti täräyttää puoliksi nauraen. Ei ole todellakaan ensimmäinen kerta kun olen kipeä tänä lukuvuonna.
"En tiiä. Mee töihin, mie meen takas nukkumaan. Ja soita kouluun!"
Nukahdan välittömästi, kun äiti sulkee oveni. En herää edes siihen, kun veljeni rymistelee tavalliseen tapaansa portaissa. Näin kuulemma tapahtui taas, vaikka niin moneen kertaan olen hänelle asiasta huutanut. Olen ollut kipeä, viimeksi viime jakson koeviikolla. Mutten näin pahasti pitkään aikaan.
Aukaisen silmäni seuraavan kerran puoli kahdelta. Jokainen lihas on turtunut ja jo käden liikauttaminen vaatii viiden minuutin ponnistelun. Sängystä ylös pääsemiseen tarvitsen lähemmäs tunnin ja seinään nojaaminen helpottaa seisomista huomattavasti. Yritän päästä keittiöön asti, että voisin juoda vettä, 0 kaloria ja kello on jo melkein kolme, en halua rikkoa tätä onnistumisen mahdollisuutta. En ole ollut näin pahassa kunnossa kuukausiin. Viimeksi pystyin sentään syömään jopa 580 kaloria.
Rohajdan sohvalle raskaan urheilusuorituksen jälkeen; kävelin keittiön hanan luota noin 5 metriä sohvalle, napaten kaukosäätimen matkallani nojatuolin viereiseltä pöydältä. Tuntuu kuin olisin tehnyt 2 tunnin reenin ja juossut kotiin pysähtymättä.
En liikahda sohvan nurkasta ennen kolmea, jolloin siirryn takaisin sängyn pohjalle. Olen todella epäsosiaalinen kipeänä. Piiloudun huoneeseeni heti, kun oletan, että joku on kohta kotona. Pelaan Angry Birdsiä ja korttia Ipodillani kunnes äiti tulee neljän jälkeen kysymään sainko läksyjä kavereilta. Vastaan, etten ole koskenutkaan puhelimeeni tänään (koska unohdin sen huoneeseeni ja käveleminen sinne ja takaisin olisi vienyt viimeisetkin voimani). Saan myös luvan jäädä kotiin huomenna. Nukahdan vähän ennen puoli kuutta.
Seuraavana aamuna avaan silmäni yhdentoista jälkeen ja huomaan äitin soittaneen. Soitan takaisin kauniilla aamuäänelläni ja äiti kehottaa syömään jotain. Silloin tajuan, että eilinen meni aivan täydellisesti! En syönyt yhtään mitään, koska suurin osa päivästä meni nukkuessa, loput sohvalla vettä juoden. En kyllä liikkunut yhtään, ei edes hyöty liikuntaa, mutta nukkuminen polttaa tarpeeksi kaloreita. Ja hei, ensimmäinen oikeasti täysin onnistunut paastopäiväni! "Tänään voisin yrittää pysyä alle 300 kcal", ajattelen, mutta muistan, kuinka yleensä kipeänä ollessani saan ahmimiskohtauksen poikkeuksetta. Nostan rajaa 800, takaraivossani tietäen, että en tule onnistumaan.
Otan vesilasin, puhelimen ja tyynyn mukaan olohuoneeseen ja rojahdan taas sohvalle. Käveleminen on helpompaa kuin eilen, mutta silti tuskaista ja hidasta. Päässä huimaa jos nousen istumaan liian nopeasti. Selattuani kaikki kanavat läpi huomaan, etten halua enää katsella uusintoja. Sain niistä tarpeekseni eilen. Haen hyllystä Frendien kaikki kaudet ja aloitan maratonin.Kolmelta lopetan ja teen taktisen huoneeseen katoamisen taas. Tällä kertaa otan katselemattomat Frendit mukaan. Tuijotan niitä loppupäivän koneeni ruudulta. Harkitsen Facebookin ja bloggerin tarkistusta, mutta en jaksa tehdä mitään aivotoimintaa vaativaa. Nukahdan seitsemän jälkeen syötyäni omenan ja ruisleivän, jotka äiti toi huoneeseeni. Kysyi samalla, että olenko menossa seuraavana päivänä kouluun. Vastasin meneväni, koska en halua jäädä liikaa jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, jos uhrasit aikaasi!:)