Jotain

Olen ollut viikon leirillä isosena ilman tietokonetta, mutta silti tekstiä ja ajatuksia varsinkin on paljon. Kävin aikamoisen tunneskaalan läpi leirillä. Ärsyynnyin, ihastuin, suutuin, nauroin, rakastuin.

Rakastuin poikaan, jonka kanssa esitimme pikkuisille olevamme pari. Tämä liittyi tietokilpailuun isosista. Mutta se oli ihanaa olla eräässä näytelmässä hänen kainalossaan, kun hän piti minua kädestä, jonka jälkeen hän katsoi minuun ”rakastan sinua”-ilmeellä. Kirjoitin päiväkirjaan yhtenä iltana: ”Haluaisin vain olla hänen kainalossaan ja suudella häntä ja kuulla, että hän pitää minusta yhtä paljon, kuin minä hänestä.” En tiedä tarkkaan, onko hänellä tunteita minua kohtaan, mutta hän on eronnut kuukausi sitten vakavasta suhteesta, joten vaikka hänellä olisikin tunteita, hän ei ole valmis. Mutta ehkä vielä joskus. Elättelen itse asiassa toivoa, koska ei kukaan halua tyttöystäväkseen tällaista itsekästä, epäonnistunutta ja inhottavaa ihmistä. Sekin haluaa varmaan sellaisen tytön, joka ei ole näin rikkinäinen. Sekin haluaa tytön, joka pysyy kasassa. Tytön, joka ei viiltele ranteitaan siinä toivossa, että vielä joskus se suoni repeää. Tytön, joka hyväksyy itsensä ja on kaunis.

Hiljaisena, meikit poskillaan

hän saapuu kotiin

rikkinäisenä

haavoitettuna

rakastuneena.

Kävelee ihmisten ohi

yrittää olla huomaamaton,

näkymätön.

Paha olo piiloon,

hymy naamalle,

kaikki on hyvin,

vaikka kuinka itkettäisi.

Ei kukaan saa huomata,

ei tarvitse välittää.

”Ei ketään kiinnosta”,

hän ajattelee.

Ystävät väittävät muuta,

silti on yksinäinen.

Kuka ymmärtäisi,

kuka lohduttaisi,

kuka huomaisi,

kuka rakastaisi?

Tykkään kirjoittaa runoja, niissä voi kertoa kaiken oleellisen piiloviesteillä, vertauksilla, metaforilla. Ei tarvitse kirjoittaa suoraan. Vaikka kirjoitan paljon asioita suoraan, niin kuin nytkin.

Mie yritän usein tehdä itseni näkymättömäksi, varsinkin kun olen töissä, yritän tehdä juuri, niin kuin työnantaja haluaa, jotta hän olisi tyytyväinen minuun. En ole yhdestäkään työpaikasta saanut huonoa palautetta, muutaman rakentavan kommentin ja ehdotuksen kylläkin, mutta pelkään moitteita niin paljon, että teen kaiken ohjeiden mukaan ja olen jatkuvassa valmiustilassa. Se on fyysisesti ja henkisesti todella raskasta.

Vihaan vatsamakkaroitani. Siellä leirillä syötiin koko ajan, 5 kertaa päivässä. Kun mie syön normaalisti 2-3 kertaa päivässä. Nyt, kun piti syödä aamuisinkin, oksetti ihan sikana koko aamupäivän. Ihme kyllä, en lihonut yhtään koko leirin aikana?! Yleensä seurakunnan leireillä lihoo vähintään 3 kiloa, mutta nyt paino oli edelleen se 61 (kyllä, minun ei pitänyt sitä sanoa, mutta näköjään sanoin...). En tykkään tosta kutosella alkavalla numerolla, sen ON OLTAVA vitosella alkava numero! 

Romahdus

Empty. Tyhjä, kuin ketju ilman korua.

Lost. Hukassa, kuin pieni koru ilman turvaa.

Frail. Hento, kuin tuulen henkäys.

Weak. Heikko, liian heikko olemaan vahva.

Hurt. Loukattu, liian loukattu olemaan onnellinen.

Lonely. Yksinäinen, liian yksinäinen kertoakseen.

Useless. Turha, kuin rikkoutunut peili.

Full of secrets. Täynnä salaisuuksia, kuin unilelu.

Strong. Vahva, liian vahva kertomaan.

Lost. Menetetty, menetetty sairaudelle.

Thin? Laiha? Ei.

Vihaan tällaisia hetkiä, kun romahdan. En pysty ajattelemaan järkevästi. Ajatukset kiertää sitä helvetin kehää. Päässä kuuluu vaan kolme lausetta: ”Olet lihava. Lopeta syöminen. Et ansaitse mitään.”

En saisi uskoa. Miksen saisi? Jos niin moni ihminen on mulle kertonut, että olen lihava, niin enkö sitten ole? Ne ihmiset on kuulemma väärässä. Miksi ne olis väärässä? Ei ne voi olla väärässä, kun niitä on niin monta. On ne oikeassa. Näkeehän sen! Näen sen itekkin, aina kun astun peilin eteen tai menen vaa´alle! Saakeli ne on väärässä jotka väittää näitten ekojen olleen väärässä.

Kukaan ei tiedä kaikkea. Yks ystävä tietää tästä syömisvammailusta. Toinen ystävä tietää viiltelystä. Miksi en kertoisi molemmille kaikkea? En vaan voi. En kestä, jos ne molemmat hajoaa siksi, että mie teen/tein jotain kamalaa itelleni. Aion säästää ne molemmat vaikeilta, liian vaikeilta, asioilta. NE on liian vaikeita miulle itellenikin, joten miten he pystyis käsittelemään jotain tällaista.

Siksi ehkä aloin kirjottaa tätä blogia. Että saan ajatukseni purettua, saatua niille edes jotain järjestystä.

Suurinta osaa teksteistä ei ole kirjotettu juuri ennen julkaisemista, tai edes samana päivänä, kuin julkaisen ne. Kirjoitan enimmäkseen iltaisin ja öisin, jolloin kirjoitan ne muualle, kuin tänne suoraan. En siis romahda yleensä päivisin, enimmäkseen iltaisin ja öisin jos valvon. Itseasiassa, tajusin juuri, että romahdan aina, jos kello on paljon ja olen yksin. Voin olla kavereiden/ystävien kanssa vaikka kuinka myöhään romahtamatta, mutta heti jos jään yksin tai menen kotiin(jossa kaikki muut nukkuvat jo), romahdan heti.

Ei siihen tarvita mitään ihmeellistä tapahtumaa tai ajatusta, joka tapahtuisi siinä hetkessä, tai olisi tapahtunut aikaisemmin sinä päivänä. I just fall apart inside.

Tänään romahtamiseeni oli kyllä syy.

Vertailen muiden about ikäisteni naisten vartaloa omaani. Löydän aina jotain mikä minussa on pielessä. Useimmiten niissä muissa naisissa ei ole mitään vikaa, heillä on kauniit kasvot ja ihanat vartalot, minä vain olen epäonnistunut. Tein tänäänkin niin. Katsoin äsken tv:tä, jossa oli kuvankaunis nainen, jolla oli ihanat hiukset. Seuraavassa ohjelmassa oli myös kaunis nainen, jolla oli litteä vatsa ja laihat jalat. Hänen reitensä eivät osuneet toisiinsa! Toisin kuin minun. En aio kertoa painoani, ennen kuin olen tämänhetkisessä tavoitteessani; 55 kg. Siihen on vielä matkaa, mutta kerron, kun olen saavuttanut sen. Se voi viedä aikaa, sillä minulla on pari ystävää panemassa vastaan laihduttamisessa ja äiti, joka ei saa tietää tästä kaikesta.

Tämä seuraava ei ole minun ajatukseni, mutta se on hyvä:

”Jos ihminen huokailee, se ei jaksa enää.

Jos ihminen ei hymyile, se on surullinen.

Jos ihminen katsoo maahan lasittunein silmin, se ajattelee jotakin.

Jos ihminen itkee, se ei näe ulospääsyä epämiellyttävästä tilanteesta.

Jos ihminen satuttaa itseään, se ajattelee olevansa turha.

Jos ihminen katsoo olkansa yli, se kaipaa hellyyttä.

Jos ihminen itkee jonkun toisen vuoksi, se rakastaa sitä.

Jokainen tarvitsee jonkun, jota ajatella ja ikävöidä...

joka välittää ja huolehtii...

joka pitää kiinni eikä päästä irti...

joka toivottaa hyvää yötä...