Iltapäivä meni ahmimiseks, kun jäin yksin kotiin. Tän takia välttelen yksin kotiin jäämistä, päädyn kumminkin aina syömään seuraavan kolmen päivän kalorit. Tänään meni viikonlopulta jääneitä sipsejä, karkkia ja valkoista leipää.
Hävettää. Oisin voinu ees syödä hedelmiä tai salaatinlehtiä ton paskan sijaan. Nyt syön jääpaloja, etten söis enempää roskaa.
Kaikki sen takia, että reenit oli peruttu tänää ohjaajan sairastumisen takia ja sijaista ei saatu tarpeeksi nopeasti.
En osaa oksentaa, muuten voisin saada kaiken tämän pois sisältäni.
Kiljuin jääkaapille, että miksi sen täytyy olla olemassa.
Enkun projekti pitäisi olla valmiina huomiseksi.
Pelästyin juuri itseäni.
En oo ikinä halunnu oksentaa, mutta tänään ahmin ja oksensin. En aio tehdä sitä enää uudelleen, en sen takia, että en pystyisi vaan siksi, etten halua koukuttua siihen ja laskea sen varaan, että voin oksentaa myöhemmin kaiken.
Vaihdoin ulkoasu, kyllästyin siihen vanhaan synkkään :)
Ei kai miulla hirveesti ole oikeasti asiaa, koulussa nyt kärsin pahan jakson kanssa. Tykkään lukujärjestyksestäni, mutta läksyjen määrä ei innosta.
Aion värjätä hiuskeni, mutta en osaa päättää, kumpi näistä kahdesta seuraavasta:
Istun yksin keittiönpöydän ääressä. Vihaan keittiönpöytiä. Ne on tuottanu miulle niin paljon ahdistusta ja edelleen tuottaa paniikkia ja jatkuvia numerosarjoja päässäni. Nyt kuitenkin vapaaehtoisesti istun sen ääressä. En tiedä onko kukaan muu kotona, iskä tekee ehkä jotain autotallissa, luulisin. Kukaan ei ainakaan sanonut lähtevänsä mihinkään.
Olen kipeä, ei tee mieli syödä tai tehdä yhtään mitään. Päätä särkee ja joutuu niistämään jatkuvasti. Tuntuu, kun pää olisi räjähtämässä. Haluisin vaan mennä nukkumaan, mut on liian aikasta siihen.
Selaan Facebookia ja huomaan, ettei mitään ole tapahtunut. Kyllästyn siihen ja alan selaamaan pitkää listaa lukemistani blogeista. Niitä on laidasta laitaan, uskosta, elämästä, kuvia, tekstiä, yleistä höpinää, syvällistä pohdiskelua, anoreksiaa, bulimiaa, parantumistarinoita, masennusta. Osa tuntemattomien, osa kavereiden/tuttujen. Tässä menee aina vähintään 30 minuuttia, riippuen kuinka paljon ihmiset on kirjottanu/postannu. Tänään siinä menee kokonainen tunti.
Olen nyt kirjoittanut tätä postausta monta tuntia, ilman mitään suurempaa pointtia.
En halua ajatella läskiahdistustani, joka päässäni silti edelleen on jatkuvasti, kun nyt olen normaalipainon puolella. Miksi? Miksi lihoin, minä läski saamaton arvoton sika?! En edes ollut missään hoidossa virallisesti. Miten tässä näin kävi? Mutta vanhan lukijani sanoin: "tästä on suunta vain kiloja alaspäin". Pikkuhiljaa, niin kukaan ei huomaa. En oksenna, siitä on liian vaikeata päästä eroon ja yritän olla viiltämättä. Teen parhaani.
Menen sittenkin nukkumaan.
Oksettaa, ärsyttää, väsyttää, masentaa....
En oo enää ilmeisesti puheväleissä isäni kanssa. Mutta oon itseasiassa tyytyväinen siihen, että uskalsin ensimmäistä kertaa elämässäni huutaa sille päin naamaa! :D Ei kuulosta ehgkä hyvältä, mut oon tyytyväinen, ainakin jollain tasolla. Nyt se on lähettäny miulle ainakin yhden viestin, mut en haluu ees avata sitä. Enkä avaakaan. Saa luvan miettiä sita kaikkea ihan vaan keskenään (tämä ei siis ole ensimmäinen kerta, kun raivostun isääni ja olen puhumatta hänelle). Viestissä olisi kumminkin jotain loukkaavaa minua, äitiäni, tai isäpuoltani kohtaan. Miksi siis edes haluaisin lukea sellaisen viestin? Entä jos siellä onkin kysymys, että mistä suutuin tms.? No, saa miettiä ihan keskenään.
En myöskään ole hirveän hyvissä väleissä äitini kanssa. Tai veljeni.
Tästä hyvä esimerkki on se, että kun tulen kotiin, hymyilen usein, mutta heti, kun astun kotiin, täällä on meneillään tai alkaa korvia raastava huuto milloin mistäkin. Siinä kyllä kenen tahansa hymy hyytyyy nopeeasti.
Söin tänään aivan liikaa!!!! Töissä oli kakkua ja koska koko viime viikon kieltäydyin kaikesta tollasesta töissä, ja ne työntekijät on ruokiksella muutenkin ihmetelly miun syömisiä, niin oli pakko syödä kiellettyä ruokaa, ettei ne ihmettelis enää....
Aattelin yks päivä töistä kävellessäni, että miulla ei oo hirveesti (=yhtään) kuvia täällä. En uskalla/kehtaa laittaa ittestäni kuvia, mut voisin alkaa lisäileen weheartit.com.in kuvia.... niitä on miulla tallessa ihan sikana!
Oli ehkä taas yks njiistä sekavista päivityksistä, mutta anti olla.
Olin joskus nuorempana balettitanssija. Haaveilen edelleen välillä siitä, että oasisin liikkua niin kauniisti, kuin ballerinat, muttakun en enää osaa...:(
Olen myös miettinyt paljon miten olisin voinut välttää tämän laihdutuskierteen, anoreksiaksikin kutsutun sairauden...? Tulos: en mitenkään. vaikka olisin voinut jatkaa balettitanssia (harrastan siis edelleen tanssia ja olen tanssinut montaa eri tyyliä, hiphopista balettiin) olisin siellä sairastunut, aivan kuin kaverini, joka oli samassa ryhmässä. Ja nyt, ilman sitä sairastuin silti. Olen tanssin ohella käynyt läpi kaikki muutkin minut altistaneet asiat ja päätynyt siihen, että en olisi itse voinut suojella itseäni paljon mitenkään.
Ps. sain juuri isältäni uuden viesti ja en halua avata sitäkään. Minulla ei ole hänelle mitään sanottavaa kaiken tämän jälkeen.
"AAAAAA, sekoan aivan täysin. En siis syömisten suhteen, koska kaikki meni tänään suunnitelman mukaan, mut olin just ihastukseni kyydissä ja se yhessä kohtaa, kun pysähdyttiin, niin se katto minnuu niillä ihanilla silmillään suoraan silmiin ja mie haluaisin vaan olla siinä hetkessä ikuisesti <3" -Näin eilen illalla
En sinänsä kattonu jaksoakaan The Voice of Finlandia, mut tää biisi vaan muistuttaa hänestä. Pitää kohta keksiä hänellekin koodonimi tuonne oikealle, koska puhun hänestä niin paljon... Okein hän on tästä lähtien Iiro. Mutta olen ollut koko viikon töissä ja lauleskellut koko viikon tätä biisiä, koska siitä tulee heti mieleen Iiro. Eli olen koko viikon ajatellut häntä <3
"I´ve never felt this way before.
Everything that I do,
reminds me of you."
Toivon ja rukoilen todella, että hänellä oikesti olisi tunteita minua kohtaan, niinkuin on antanut vähän aina välillä ymmärtää. Haluaisin vain hänet, mutta ei hän voi tällaista tyttöähaluta, vaikka hän onkin osoittanut merkkejä ja viesteja, että pitäisi minusta muutenkin, kuin ystävänä...
Mutten uskalla sanoa mitään, ainakaan sille.
Olin tänään kavereiden kanssa istumassa ABC:lla ja tajusin vasta sinne mennessä, että minun olisi pakko syödä, jotteivat he tajuaisi... Yäk yäk yäk! Se kuiskii minulle outoja sanoja,
pelottavia sanoja. Ruoka on vihollinen, ei sitä saa kuunnella. Se yrittää vain
vietellä sinua. Siellä istuessamme puhuimme jostain ja he keksivät yhtäkkiä jostain jotenkin, että olen ihastunut tähän ihastukseeni, joka on oikeasti totta, mutta mistä he sen keksivät? En sanonut sitä mitenkään, mutta näkeekö sen minusta tai siitä, miten puhun hänestä? Haluaisin vain sanoa siitä hänelle, kertoa kaiken. Sen miten haluaisin pitää häntä kädestä ja vain olla. Olisin onnellinen, jos vain saisin olla hänen kainalossaan... Hyppään asiasta ihan toiseen: ruokaan. Olen siis tänäänKIN syönyt aivan liikaa.... ja se paino alkaa edelleen kuutosella, just ja just... Miksei se voi vaan alkaa vitosella?! Mietin muiden blogeja lukiessa, että kuinka "vapauttavaa" olisi osata oksentaa? Aina välillä haluaisin mutten uskalla aloittaa... kun siinä on niin paljon huonoja puolia. Ehkä en aloita, en halua joutua osastolle, kun ystäväni huomaavat kaiken, vaikka kuinka yritän piilotella asioita. Nyt on monena iltana peräkkäin (paitsi eilen, kun olin niin rakastunut ja nukahdin hymy huulilla ajatellen sitä <3) ollu sellainen fiilis, että haluaisin viiltää.
EI EI EI EI!!! Apua!
En oo syöny jogurttia, kun viimeks vuonna palikka, mut nyt menin ja söin?! Miksi tein sen?
a) teki mieli
b) en ajatellut yhtään
c) teki mieli, enkä ajatellut yhtään.
Nyt oksettaa. Haluanko oksentaa? Äiti osti jotain herkkuja, ja miun on pakko syödä. Paitsi jos lähtisin aikasemmin reeneihin, kun ees tarvis? Sillon voisin skipata ne herkut ja äiti on kumminki unohtanu ne siihen mennessä, kun tuun takas.
Anteeks tällänen pika-päivitys, jonka olen siis kirjottanut just äsken.
Huom! Lue edellinen postaus, jotta ymmärrät mistä puhun!
Ei helvetti!
Menin sinne syömään, kun lupasin. En voinut kieltäytyä, kun
viimeksi, kun meidän piti mennä tuolla porukalla uimaan, peruin, koska oli
jotain muuta menoa. Päätin sitten kaikkea paniikkia, ahdistusta, päässä
pyöriviä numeroita ja muuta vastaan syödä. Liikaa. HYI HYI
HYI!
En ole ikinä oksentanut tämän sairauden puitteissa, mutta
tuon jälkeen oli sellainen olo, että olisin mielelläni oksentanut! Jos olisin
ollut yksin kotona, tai liikkeellä ystävän kanssa, joka tietää tästä, olisin, mennyt
oksentamaan. Nyt en kehdannut.
Kävin onneksi reenaamassa kunnolla ja nyt on jäljellä enää
lihaskuntoliikkeet. Ja huomenna kyllä kulutan ja kunnolla tuota kaloriläjäystä!
Huomenna reenaan raivokkaasti, kauan ja paljon, koska tänään en oikein ehtinyt.
(mikä tekosyy...)
Mutta positiivinen asia: ne ei huomannut. Kukaan niistä ei edes
epäillyt tai sanonut mitään, tai luonut miuhun mitään
"katsetta".
Päädyttiin jossain vaiheessa puhumaan laihdutuksesta, ja
miun teki oikeasti mieli sanoa, et ei kannata edes aloittaa, koska se voi
päätyä tähän, missä mie nyt olen. Onneksi pidin pääni kiinni ja kuuntelin vaan
sitä, kuinka henkilö X on lihava ja mie olen laiha. Tai itse asiassa henkilöt X
ja Y ovat mielestään lihavia, ja henkilö Z haluaisi olla lihavampi... Onneksi
pidin pääni kiinni.
Tulin kotiin ja löysin ihanan biisin. En tästä bändistä
niinkään tykkää, tämä biisi on vaan kolahti.
"Oletko lintu, upea joutsen vai siipirikko?
Oletko vahva kuin vanhempi sisko vaiko sittenkin lapsi?
Oletko laivan neitsytmatka vai haaksirikko?
Onkohan aina pakko toisten toiveet täyttää?
Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa... Siltäkö tuntuu sinusta?
Hei, kaikki laskee sun varaasi aivan helvetin paljon
Susta odotetaan jotain kuningatarta tai pelastajaa
Annetaan sun olla vielä nuori, vähän aikaa
Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa... Siltäkö tuntuu sinusta?
Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa... Siltäkö tuntuu sinusta?
Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko pelkäävät?
Ja mitä tekevät muut,
rakastavatko vaiko hylkäävät?
Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko pelkäävät?
Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko hylkäävät?
Jos mokaat!
Tyttö epäkunnossa
siltäkö tuntuu sinusta?
Epäkunnossa"
"Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa... Siltäkö tuntuu sinusta?"
KYLLÄ! Kyllä olen epäkunnossa, mutta en tiedä haluanko edes
olla kunnossa. Jos en laihdu olen epäonnistunut, itsekuriton. En halua olla
epäonnistunut, en enää uudestaan. Olen ollut sitä tarpeeksi monta kertaa
laihduttamiseen liittyen.
Haluan olla laiha, kuin keijukainen. Aion tehdä paljon töitä
sen eteen. Se tarkoittaa paljon työtä ja vähemmän ruokaa, mutta pystyn siihen.
Pystyn vastustamaan mielihalujani. En vain haluaisi alkaa valehdella...
PS. Opin terveystiedon 1. Kurssilla, että nukkuminen
”laihduttaa”. Lopetan nämä yökirjoittelut (kello on nytkin 0.14) ja alan nukkua
kunnolla!
