Don't tell me 'cause it hurts

Pelkään itseäni.

Päivisin olen se iloinen mie,

iltaisin romahdan täysin.

Viikonloppuna pitäisi olla tyttöjen ilta,

uskallanko lähteä?

Siellä on kumminkin aivan järkyttävä määrä ruokaa.

Eevi ja Noora ottavat asian puheeksi,

kun huomaavat kuinka vaikeaa se ruoan suuhun laittaminen on.

Pelkään sitä reaktiota.

Nooralla on äitini numero.

En selviä tästä viikonlopusta.

Lauantaina on kaverin 18-v synttärit,

sunnuntaina serkun 5-v synttärit.

Molemmissa on ruokaa vaikka muille jakkaa.

Sit sunnuntai-iltana luultavasti se tyttöjen ilta.

Miten yhdelle viikonlopulle voi sattua näin monta tapahtumaa,

joissa syödään aivan järkyttävästi?!

Mummolassa saadut 5,4 kiloakin ovat vielä taakkana.

Reenejäkään ei kesällä ole monia.

Jos vain olisin "normaali",

olisi elämä niin paljon helpompaa.

Mutta kun itse olen itseni tähän kuntoon päästänyt,

pitää nyt vain pystyä heräämään,

vetämään päivä hymy huulilla kunnialla loppuun asti romahtamatta,

sitten saa taas romahtaa.

Saa ajatella itsetuhoisia ajatuksia.

Kunhan ei kerro kenellekään.

Haluaisin puhua jonkun kanssa.

En selviä enää yksin.

En viitsi puhua Nooralle tai Eeville,

en kehtaa rasittaa heitä.

Omiahan ovat ongelmani.

Olisiko helpompi vain antaa olla?

Tai kuolla pois?

Ehkä olen vain väsynyt.

Järkytys

Luin Jasminin blogia tänään ja hän oli linkittänyt tällaisen blogin:

http://halfanorexia.blogspot.fi/

Ensiksi osanottoni, vaikkei kukaan hänen läheisensä luekaan. Rukoilen heille paljon voimia. RIP kaunis tyttö. </3

Itse en tyttöä tuntenut tai hänen blogiaan aktiivisesti lukenut, mutta nyt luin jotain hänen postauksiaan. Tämän vuoden alusta on tällainen pätkä:

"En ole tainnut vielä kirjoittaa Joulustani tai uudesta vuodesta. Ne molemmat vietin täällä sairaalassa, elämäni kammottavimmat Joulu, sekä uudenvuodenaatto. Jouluna heräsin kun tonttulakkinen hoitaja tuli huoneeseeni. Aamupalan kanssa ja se meni normaaliin tapaan, söin sen noin 1½ tunnissa. Katselin telkkarista jouluohjelmia ja kuuntelin musiikkia. Itkin, koska mietin entisaikojeni Jouluja.

Äitini tulisi herättämään minut huoneeseen ja menisimme koko perhe yhdessä aamiaiselle. Glögiä, pipareita, joulupuuroa ja luumukeittoa aamiaiseksi. Koristellaan kuusi ja katsotaan telkkaria yhdessä. Käydään päiväsaunassa, lauletaan joululauluja ja nauretaan kaikki. Sitten laitamme hienoimmat päälle ja istumme joulukynttilän valaisemaan pöytään. Kinkkua, laatikoita ja jälkkäriksi isän tekemä jouluhalko. Illalla kokoonnumme kynttilän valoon ja availemme yhdessä lahjoja.

Sillon kun minulla vielä oli kavereita, soitin heille ja kerroimme mitä olimme saaneet lahjaksi. 

Illalla ennen nukkumaan menoa toivotamme kaikki Hyvää Joulua, halaamme ja painumme pehkuihin. 

Makaan sairaalasängyssä, tyhjässä huoneessa heikkona ja yksin. Ei Joulu voi mennä näin, eihän? Saan isältäni kuvaviestin, jossa hän ja äiti hymyilevät kameralle tonttulakit päässä ja alla lukee "Hyvää Joulua!" 

Tänä Jouluna sain yhden lahjan, hoitajan antaman Joululaulu cd:n. En tahdo olla itsekäs, mutta olisin vähän ajatellut saavani isältä jonkin lahjan, mutta enhän voi valittaa moisesta.

Sain kyllä myös yhden kortin. "

Se pysäytti minut. Tämä tyttö oli alkanut harkita parantumista noin kolme päivää ennen kuolemaansa.

Kaikki, jotka miun tilanteesta tietää sanoo, että anoreksia tappaa. Oon ohittanu about kaikki tollaset kommentit tähän saakka, mutta nyt joku oikeasti kuoli siihen.

Mitä jos miulle käy noin? Entä jos löydän itseni tuolta sairaalasängystä, yksin, ilman ystäviä tai perhettä?

Entä jos anoreksia saa minut?

Sometimes I wish she was you

Äiti kysy tänään, että oonko huomannu siskon käytöksessä jotain masennukseen liittyvää.
Sanoin, että joo ja että haluutko että hankin sille salakavalasti apua.
Äiti sano, ettei vielä, että se seuraa sen käytöstä ja syömistä.
Meillä on talossa vain yksi vaaka; äidin ja isäpuolen makkarin viereisessä vessassa. Siellä käymisestä jää helposti kiinni, ellei osaa ajoittaa sitä oikein. Tai siis näin muut luulee. Miun kaapissa on toinen, ostin sen joskus kun olin yksin shoppailemassa. Sokokselta joku 20 e, tarpeeksi hyvä.
Mutta pääpointtini on siis se, että tunnen itseni tavallaan syylliseksi siskoni tilanteesta. Myö ollaan läheisiä ja se tietää jonkin verran miun tilanteesta. Tiiän että ite persoonana syytän itteeni millon mistäkin, kaikki on aina miun syytä, mut tällä kertaa oon ihan oikeesti syyllinen siskon tilanteeseen. Tuntuu pahalta.
En halua kuulostaa itsekkäältä, mutta toisen asiana miulla oli, että miksei äiti kysyny miusta ikinä mitään? Vahingossa sille joskus sanoin meneväni psykologille koulussa, mut siitä ei sen jälkeen vaihdettu sanaakaan. Ei sitä varmaan kiinnosta, onhan miun sisko se täydellinen, suunniteltu lapsi, joka on lahjakas sekä musiikissa että urheilussa ja on aina niin kiltti, ja yrittäähän se lukion jälkeen pyrkiä yliopistoon lääketiedettä lukemaan, toisinkun mie... Miksei kukaan vaan sano ääneen, että sisko on täydellinen, eikä ketään kiinnosta vaikka muuttaisin toiselle paikkakunnalle tai tappaisin itteni? Ei miulla oo mitään todellisia tavoitteita elämässä. Toki haluisin yliopistoon tai ammattikorkeeseen opiskelemaan valokuvaamista, mutta en mie sinne tuu ikinä pääsemään. Since I´m a total failure.
Ps. ootteko joskus yrittäny lakata kynsiänne, niinkun niissä nail tutorialseissa tehdään, mut epäonnistunu täysin? Täällä ilmoittautuu yksi...

"You come to me, with scars on your wrist, you tell me this will be the last night feeling like this"

Hui, en olisikinä uskonu, et miulla olis lähes 20 lukijaa!? Mutta kiitos siis teille kaikille, jotka miun juttuja haluatte lukea <3 Panostus tähän blogiin on vaan hiipunu, kun en oo jaksanu avata konetta...
Ei miun elämässäkään mitenkään muutoksia oo ollu. Edelleen viiltelen, ilman yritysttä päästä siitä eroon, yritän laihduttaa, mutta jotenkin vaan junnaa paikallaan. Koulussa ei tapahdu mitään, muutakun, että joskus aamuisin tekis mieli vaan jäädä kotiin makaamaan.
Jennille kerroin, että viiltelin viime sunnuntaina, kun olin viillellyt aika pahasti.

Mutta nytkun teitä lukijoita on enemmän, kun olisin ikinä osannu olettaa, haluaisin tehdä ensimmäisen kysymyspostaukseni! Luen kaikki kysymykset ja vastaan kaikkiin PAITSI en kerro oikeaa nimeäni tai missä asun. Haluan edelleen pysyä kasvottomana ja vaikeammin tunnistettavana, jotta voisin oikeasti purkaa sydäntäni tänne blogiin, jos saan sellaista vielä joskus aikaiseksi. Mutta anyways, laittakaa kysymyksiä kommenttiboksiin. Miulla on kommenttien valvonta päällä, eli jos ette halua, etten julkaise, niin laittakaa vain kommentin alkuun tai loppuun huomio asiasta:)

Give your heart a break

Kommentoit kuvaani Facebookissa, sanot minun olevan kaunis. Sanon kohteliaasti kiitos ja vastaan kommentoimaasi kysymykseen yksityisviestillä. Virhe. Vastaat viestiini välittömästi ja ihmettelet ettenkö salli sinun nähdä minua keskustelu palkissasi. Sanon, etten salli kenenkään nähdä minua juuri nyt. Vale. Vain parhaat ystäväni, sellaiset jotka eivät ole satuttaneet minua, näkevät minun olevan online.
Alat juttelemaan ja kyselet miten voin ja miten jouluni sujui. Vastailen iloisesti ja kyselen samoja asioita. Kunnes kysyt, että missä olen ollut, kun et nähnyt minua koulussa viimeisinä päivinä. Olit kuulemma ollut pettynyt, kun et nähnyt minua ryhmänohjaajan luokassa. Kiroan mielessäni faktaa, että meillä on sama ryhmänohjaaja. Keksin nopean valheen ja sanon, että olin lähtenyt sukulaisille pari päivää ennen koulujen loppumista. Vale. Nukuin kotona, kun olin itkenyt ja viillellyt iltaisin yksin huoneessani. Nooralle kerroin totuuden, äidille että olin kipeä. Se ei ollut valhe, olen sairas, mutta eri tavalla, kuin miltä kuulostin puhelimessa.
Sinun pitää mennä. Sanot hei ja että meidän pitäisi jutella useammin. Vastaan nopeasti hei ja että meidän pitäisi todellakin jutella enemmän. Miksi?! Miksi vastasin että meidän pitäisi jutella useammin? Meidän ei oikeasti pitäisi jutella ollenkaan. Satutit minua pelailullasi. Olenko sitten antanut anteeksi, kun juttelin kanssasi?

Are you still in my mind?

Breaking me apart

piece by piece,

slowly but surely.

You broke me

and you know that.

You ended it

and left me alone.

And now you want me back.

My friends say no,

they saw what you did to me.

I don´t wanna get hurt again,

but what if you have changed?

Haaste!:)

Ennenkuin aloitan, haluan vain kiittää miun kaikkia ihania lukijoita. Saatte miut hymyilemään aina kun avaan bloggerin ja huomaan, että niin moni on lukenu mitä oon kirjottanu!:)
Mutta siis, sain haasteen sdff:ltä. Kiitos <3

Säännöt:

This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised.

1.Each person tagged must post 11 things about themselves.

2.They must also answer the 11 questions the 'tagger' has set for them.

3.They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.

4.They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.

5.These lucky bloggers must be told.

6.There's no tag backs.

1. Rakastan kuvista. Olen ollut taidekoulussa 6 vuotta (nyt lopetin ajanpuutteen takia tänä syksynä) ja tehnyt siellä portfolion ja saanut jopa stipendin siitä. Aion tehdä lukiossa kuvis-diplomin.

2. Vanhempani eivät tiedä elämästäni mitään. He eivät ole tavanneet ystäviäni (muutamaa lukuunottamatta) eli he eivät tiedä missä seurassa liikun, en kerro heille mitään koulustani (milloin on koeviikko, mitä sain kursseista jne.), ja he eivät tietenkään tiedä viiltelystäni tai laihdutuksestani. En vietä aikaa heidän kanssaan ja viime juhannus oli viimeinen kerta, kun minun piti lähteä mihinkään heidän kanssaan. 

3. Olen toivoton romantikko. Rakastan kaikkia rakkauselokuvia ja T-sarjoja katsellessani saatan tulla todella vihaiseksi, jos joku puhuu todella söpön romanttisen kohtauksen aikana.

4. Pelkään syviä vesiä, silti olen ollut uimajoukkueessa ja melonut aktiivisesti. Syy miksi olin ryhmäni nopein uimari oli , että olin niin valtavan peloissani, että uin vain karkuun saadakseni kiinni turvallisesta altaan reunasta. Melonta oli helpompaa, koska olin veden päällä enimmäkseen.

5. Minulla on varmaan 5 mekkoa, joita en käytä tällä hetkellä, mutta ne ovat "motivaatio-vaatteitani" aion saada ne näyttämään hyvältä päälläni!

6. Olin lapsena todella laiha, vaikka söin saman verran, kuin 90 kiloinen isäni. Joskus enemmänkin. Kaikki muuttui jostain syystä kun täytin 13...

7. Luen tällä hetkellä kirjaa anoreksiasta ja bulimiasta englanniksi. Lainasin sen kirjastosta ihan vain sen takia., että se oli psykologian osastolla ja kiinnostuin nimestä ("Perfect girls, starving daughters"). en tiedä onko sitä suomennettu, mutta tykkään lukea englanniksi. Ja olen tajunnut omasta sairastumisestani uusia asioita, joista ehkä enemmän toisessa postauksessa, jos joskus jaksan kirjoittaa.

8. En ole ikinä ollut se suosittu tyttö koulussa, mutten ikinä halunnutkaan. Näin yläasteella, kuinka paljon draamaa heidän "ystävyys suhteisiinsa" mahtuu ja totesin, että haluan mieluummin oikeita ystäviä ilman draamaa.

9. Minulla ei ole ikinä ollut mitään julkkisihastusta. Olin kypsä ikäisekseni, kun kaikki muut ihastuivat bändien laulajiin tms. joten ihastuin yläasteella lukiopoikiin. Ihastun aina itseäni vanhempiin.

10. Rakastan istua kynttilöiden valossa, kun ulkona on pimeää.

11. En usko mihinkään mainoksiin. Olen kuullut niin paljon kommentteja, kuinka ne kaikki huijaavat kun olin lapsi, etten luota ensimmäiseenkään.

1. Millaista musiikkia kuuntelet?

Melkein mitä tahansa. En osaa nimetä mitään lempiartistia/-bändiä, koska kuuntelen niin monia ja tykkään liian monista. Mutta kuuntelen muun muassa Juha Tapiota, Avril Lavingea, Kelly Clarksonia, Carrie Underwoodia, Katy Perryä, LZ7, Simple Plania, Skilletiä... Lista on liian pitkä

2. Mistä olet kiitollinen?

Siitä, että minulla on ystäviä, jotka uskaltavat olla rehellisiä minulle ja joille osaan olla rehellinen.

3. Onko sinulla unelma-ammattia?

Haluan työskennellä joko nuorten tai lasten kanssa. En ole vielä varma miten. 14-vuotiaaksi asti halusin olla lääkäri, mutta kuoppasin sen idean oltuani päikyssä töissä. 

4. Missä olet hyvä?

Olen hyvä valokuvaamisessa (kamerani vain ei ole yhtä hyvä, saan uuden 18-vuotis lahjaksi)

5. Mikä on lempisanasi?

Smile (uskokaa tai älkää)

6. Jos voisit viettää 15 minuuttia ihan kenen tahansa kanssa, kenet valitsisit?

Juuri tällä hetkellä haluaisin viettää 15 minuuttia ystäväni kanssa, joka on toisella puolella maailmaa.

7. Mistä vuodenajasta pidät eniten? Miksi?

Pidän keväästä ja kesästä, koska on valoisaa ja luonto alkaa kukkia. Asun pienellä paikkakunnalla, joten luonto on ihan vieressäni. 

8. Jos voisit olla henkilö jossain TV-sarjassa, mikä sarja se olisi?

Friends

9. Mikä on lempihedelmäsi?

Mandariini

10. Mikä on/oli koulussa vahvin aineesi?

Olin yläasteella hyvä kaikessa, paitsi ruotsissa. Lukiossa kuvioihin tulivat viiltely, masennus ja anoreksia, jotka veivät motivaation muun muassa pitkästä matikasta, kemiasta, fysiikasta ja valmiiksi huonosta ruotsista, joten jätin kaikki kemian ja fysiikan ylimääräiset pois, vaihdoin lyhyeen matikkaan ja suosikeikseni valikoituivat psykologia, terveystieto, kuvis ja äidinkieli. Saan nyt lyhyestä matikasta 9-10 ilman turhaa panostusta, mutta saan samoja numeroita yllämainituista aineistakin... Muuten todistuksessa on kutosia ruotsista ja 7 filosofiasta (tiedän, olen 9-10 oppilas, ainakin joissain aineissa). 

11. Jos voisit olla mikä tahansa eläin, mikä olisit? Miksi?

Haluaisin olla mangusti, koska niillä on paljon ystäviä/perhettä ja saisin asua lämpimässä paikassa.

miun kysymykset:

1. Mihin haluaisit matkustaa?

2. Mikä sai sinut aloittamaan blogin?

3. Oletko maalais- vai kaupunkilaistyttö, vai jotain siltä väliltä?

4. Pidätkö päiväkirjaa blogin lisäksi, vai toimiiko blogi ainoana päiväkirjanasi?

5. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
6. Milloin lasket oman lapsuutesi loppuneen ja miksi?
7. Onko sinulla unelma-ammattia?
8. Millainen olisi täydellinen viikonloppusi?
9. Vietätkö aikaa enemmän perheen vai kavereiden kanssa?
10. Onko sinulla "normaali" vai älypuhelin?
11. Oletko aamu- vai iltaihminen?

Tagaan: 

sieppi, Lasitähti, Ariela, Minna, tiuhti, Marzu, Alicia

Miksi?

4 pitkää syvää viiltoa reidessä, vieressään 3 pientä mitätöntä jälkeä.
Miksi alennuin näin alas?
Miksi olin itsetuhoinen?
Miksi vanhemmat huutavat toisilleen jatkuvasti puhelimessa, edelleen?
Miksi en laihdu?
Miksi en osaa olla onnellinen?
Miksi kaikki iloinen tuntuu teennäiseltä?
Miksi olen tällainen?
Vihaan syksyä.

I´m angry ´cuz I´m fat

Istun yksin keittiönpöydän ääressä. Vihaan keittiönpöytiä. Ne on tuottanu miulle niin paljon ahdistusta ja edelleen tuottaa paniikkia ja jatkuvia numerosarjoja päässäni. Nyt kuitenkin vapaaehtoisesti istun sen ääressä. En tiedä onko kukaan muu kotona, iskä tekee ehkä jotain autotallissa, luulisin. Kukaan ei ainakaan sanonut lähtevänsä mihinkään.
Olen kipeä, ei tee mieli syödä tai tehdä yhtään mitään. Päätä särkee ja joutuu niistämään jatkuvasti. Tuntuu, kun pää olisi räjähtämässä. Haluisin vaan mennä nukkumaan, mut on liian aikasta siihen.
Selaan Facebookia ja huomaan, ettei mitään ole tapahtunut. Kyllästyn siihen ja alan selaamaan pitkää listaa lukemistani blogeista. Niitä on laidasta laitaan, uskosta, elämästä, kuvia, tekstiä, yleistä höpinää, syvällistä pohdiskelua, anoreksiaa, bulimiaa, parantumistarinoita, masennusta. Osa tuntemattomien, osa kavereiden/tuttujen. Tässä menee aina vähintään 30 minuuttia, riippuen kuinka paljon ihmiset on kirjottanu/postannu. Tänään siinä menee kokonainen tunti.
Olen nyt kirjoittanut tätä postausta monta tuntia, ilman mitään suurempaa pointtia.
En halua ajatella läskiahdistustani, joka päässäni silti edelleen on jatkuvasti, kun nyt olen normaalipainon puolella. Miksi? Miksi lihoin, minä läski saamaton arvoton sika?! En edes ollut missään hoidossa virallisesti. Miten tässä näin kävi? Mutta vanhan lukijani sanoin: "tästä on suunta vain kiloja alaspäin". Pikkuhiljaa, niin kukaan ei huomaa. En oksenna, siitä on liian vaikeata päästä eroon ja yritän olla viiltämättä. Teen parhaani.
Menen sittenkin nukkumaan.

PS. eikö ookkin söpö?!

old stuff

Tietokoneellani on tiedostokansio nimeltään "älä koske".
Olen totellut itseäni ja antanut sen olla vähän aikaa. Siellä on paljon yöllä kirjoitettuja juttuja, kun on ollut kone auki ja olen halunnut saada kaikki ajatukset pois päästäni. useimmat ovat hyvin sekavia ja olen kirjoittanut useimmiten kuin kirjoittaisin kirjettä jollekulle, mutten tiedä kenelle.
Tänään avasin sen kansion. Löysin laulunsanoja, aforismeja ja paljon kirjoittamiani juttuja. Yhden otsikko kertoo paljon; "Kiellettyjä ruokia" toinen on "En ansaitse mitään". Usein otsikkona on vain päivä, jolloin olen kirjoittanut, kuten aloittaisin päiväkirjan.
Luin muutaman vanhan kirjoitukseni. Oikeeta päiväkirjaa en pysty lukemaan, mutta nänä ovat osittain sensuroituja, jos katson päivämäärää ja mietin mitä silloin tapahtui. Mutta mitään kaunista luettavaa en silti löytänyt. Siksi kansion nimi onkin älä koske.
Löysin muun muassa tällaisia lauseita:
"Se kuiskii minulle outoja sanoja, pelottavia sanoja. Ruoka on vihollinen, ei sitä saa kuunnella. Se yrittää vain vietellä sinua."
"”Kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää”

Ystävät kaukana, seurana vain tietokone, musiikki, hiljainen talo ja ahdistus-sekoamis-angsti-masennus-ärsyynnys-väsymys-kohtaus. Ja tietysti toi sheiverin terä... En ollutkaan hävittäny niitä kaikkia. Yks oli jäänyt jonnekin piiloon. Ja nyt se kummittelee tuossa vieressä."

"Vaikka olisin 55 kiloa, olisin silti normaalipainoinen! (National Geographic-lehden taulukko) Wuhuuu, nyt ei voida sanoa, että laihduttamiseni olisi vaarallista, koska normaalipainohan on normaalia ja tervettä?!"

"Olin tänään taas reeneissä, ja loppuveneyttelyissä, kun ennen niitä lösähdettiin vaan siihen matolle selällee, miun kylkiluut näky ja tuntu! Olin niin onnellinen sen hetken, kun tajusin, ettei miun tarvii vetää ees vatsaa sisään! Mut sit se ilo loppu lyhyeen, kun tajusin, etten saa niitä enää piiloon mitenkään, kun Noora oli siinä vieressä ja se yrittää saada todistettua Tommille ja miulle, et miulla on oikeesti syömishäiriö. Nyt sillä on peruste nro. 53 varmaan..."

Haluaisin postata yhden niistä jutuista kokonaisuudessaan, mutta en aio laittaa sitä tähän, tulee muuten liian pitkä postaus.

Mutta oli minulla pointtikin tässä miksi kaivelin vanhoja arkistoja. Mikä on muuttunut? Miksen saa itseäni enään tekemään tunnin lihaskuntosarjoja joka ilta? Miksen osaa vastustaa turhaa, ylimääräistä ruokaa? 

Vastaus on kaikessa lyhykäisyydessään ilmaistavissa yhdellä lauseella (kuulostipa hienolta): Päätin unohtaa laihduttamisen, epäonnistuin ja nyt en tiedä olenko terve vai sairas, haluanko laihtua vai olla murehtimatta, työnnänkö vaikeat tunteet piiloon taas vai annanko niiden tulla taas? Lista on pitkä ja kirjoittaja laiska. 

Tämän tiedostokansion lisäksi minulla on kuvakansio nimeltään "elä kaho".

PS. Päätin juuri postata sen yhden vanhan jutun kokonaisuudessaan, ehkä huomenna. 

One of us, just a little bit different

"mua kiinnostas tosi paljo tietää miten anorektikot näkee toiset ihmiset?"

Sain tällasen kommentin ja vastaan siihen, kun kerran myönnän olevani anorektikko... Uskon, että suurin osa miun lukijoista tietää vastauksen ja että se vaihtelee vähän riippuen keneltä kysyy. Mutta tässä vastaus vähintää yhdelle ihmiselle:)

Eli kerron miten itse anorektikkona näen muut ihmiset, en voi sanoa muiden puolesta mitään, mutta oletan olevani aika lähellä sitä mitä muutki sanoo. 

En katso jokaista ihmistä sillai, että "toi on laiha, tollanen haluisin olla"/"olin joskus tollanen". Mutta usein kumminkin, kun näen laihan ihmisen ajattelen, että "aion vielä saavuttaa ton, aion olla yhtä laiha." Joskus enemmän, joskus vähemmän. Riippuen kuinka paha kausi on menossa. Joskus myös katson ihmisen kasvoja ja liikkeitä, miettien onko hän onnellinen juuri sillä hetkellä. Teen tätä varsinkin, kun itsellä on huono kausi menossa/muuten vaan huono päivä. Kadehdin niitä, jotka näyttää onnelliselta ja iloiselta. 

Jos kyse on ystävistä, siis oikeista ystävistä, jotka tietää tästä (miulla niitä on n. 10, mikä kuulostaa paljolta), heille yritän huonoina kausina esittää, että kaikki on hyvin, mutta en yleensä onnistu siinä, he tuntevat minut liian hyvin. Joskus olen valehdellut, niitä perusjuttuja; "joo, söin ennenkun tulin" tai "en oo viiltäny, kato vaikka miun rannetta"(kun ne viillot oli nilkassa). Joskus ne uskoo, mutta nykyään ne näkee läpi aika hyvin. Usein he kysyvät epäilevästi että mitä ja milloin jos sanon, että söin juuri. Eli näen ystäväni monella tapaa samaan aikaan. He ovat vihollisia, jotka yrittävät estää minnuu laihtumasta mutta he ovat oikeita ystäviä, jotka ovat huolissaan ja välittävät.

"They passed me by, all of those great romances

You were I felt robbing me of my rightful chances

My picture clear, everything seemed so easy

And so I dealt you the blow, one of us had to go

Now it's different, I want you to know

One of us is crying, one of us is lying

In her lonely bed, staring at the ceiling

Wishing she was somewhere else instead

One of us is lonely, one of us is only waiting for a call

Sorry for herself, feeling stupid, feeling small

Wishing she had never left at all

I saw myself as a concealed attraction

I felt you kept me away from the heat and the action

Just like a child, stubborn and misconceiving

That's how I started the show, one of us had to go

Now I've changed, and I want you to know

One of us is crying, one of us is lying

In her lonely bed, staring at the ceiling

Wishing she was somewhere else instead

One of us is lonely, one of us is only waiting for a call

Sorry for herself, feeling stupid, feeling small

Wishing she had never left at all

Never left at all, staring at the ceiling

Wishing she was somewhere else instead

One of us is lonely, one of us is only waiting for a call

Sorry for herself, feeling stupid, feeling small

Wishing she had never left at all"

Ei-niin-läheiset ihmiset, eli toisinsanoen kaverit/tuttavat, jotka eivät tiedä/ehkä epäilevät, heille en sano mitään tästä. Jos saan kuulla kysymyksiä, kuten "ooks sä laihtunu(taas)?" tai "mikset syö enää niin paljon, kun ennen?" tai "ootko sählänny reeneissä kätes kanssa, kun se on ollu muutaman päivät paketissa?" tms. Heille keksin hätävalheita ja useimmiten he uskovat, elleivät heidän epäilynsä ole liian kovia.
Lukiossani on yksi opettaja, joka tietää. En kertonut hänelle, mutta minulla oli niin paljon hänen kurssejaan ykkösellä, joten hän näki joka kerta, kun käteni oli sidottuna (kuviksessa ei voinut aina pitää hihoja normaalisti...) ja hän näki minut laihimmillani, kun olin juuri siinä jaksossa hänen kurssillaan ja paljon poissaolevan oloinen (psyykkisesti, fyysisesti en missannut koulua), verrattuna lukion alkuun, jolloin olin puhelias ja iloinen. Sen yhden perjantai-iltapäivän jälkeen, kun olin koulun jälkeen ystäväni kanssa tekemässä yliaikaa, kun oli työt kesken. Opettaja sanoi ystäväni ollessa toisessa huoneessa, suunnilleen, että "olet laihtunut paljon ja et ole enää ihan niin pirteä, kuin olit ykkösjaksossa"... Tapahtui siis, kun olin laihimmillani, huonoimmillani jne. Olin siis todella pohjalla ja sitten yksi lempiopettajistani kysyy tuota ja haluaisin vain olla rehellinen ja sanoa, että olet oikeassa, minun pitäisi ehkä jutella jollekulle, mutta en pystynyt/kehdannut ja valehtelin vain, että koulu stressaa ja että on täydet jaksot ja painon putoaminen johtuu siitä, että olen herkkulakossa ja en syö niin paljon suklaata (vaikka oikeasti en syö sitä yhtään, koska se on pahaa) ja ystäväni sai minut koukutettua kanssaan tanssimaan. Totuus oli siis aivan toinen... Hänet näen ehkä vähän liian suojelevana, hän on ihana, mutta välttelen sitä, että jäisin hänen kanssaan kahdestaan mihinkään milloinkaan. Eli hän on ehkä sellainen, jolle en halua sanoa mitään, mutta en voi valehdellakaan, hän kerran vahingossa näki yhden tuoreen arven, kun kädessä ollut side oli liian löysällä ja liikkui ranteessani... Se oli virhe ikinä jättää sitä niin löysälle, koska hän ei enää usko valheitani....
Mutta yhteenvetona; näen tuntemattomat ihmiset yleensä joko tavoitteina laihdutukselle, tai kadehdittavina, kun ovat onnellisia, jos ovat. Läheiset ovat vihollisia, jotka yrittävät estää minua olemasta laiha ja rakastavia ihmisiä, jotka välittävät, useimmiten molempia samaan aikaan.
Toivottavasti vastasin edes jonkun kysymykseen.

Nytkin voisin nukkua

En enää tiedä kelle kirjotan ja miks kirjotan. 11 päivää ja 0 sivunkatselua.
Oon vaan lihonu, enkä uskalla/halua vaa´alle. Kukaan ei anna miun laihduttaa, enkä pysty pitämään sitä niiltä salassa, vaikka yrittäisin. Tuntuu niin turhalta yrittää saada mitään pidempää tekstiä aikaseks, kun näen, ettei kukaan lue...

Need you there when I cry

Oon jo kaks iltaa putkeen valvonu liian myöhään, syöny liikaa ja itkeny ihan pikkuasioista. Nytkin kyyneleet valuvat pitkin kasvojani, syitä on liian monta.

"I always needed time on my own

I never thought I'd need you there when I cry

And the days feel like years when I'm alone

And the bed where you lie is made up on your side

When you walk away I count the steps that you take

Do you see how much I need you right now?

When you're gone

The pieces of my heart are missing you

When you're gone

The face I came to know is missing too

When you're gone

The words I need to hear to always get me through the day and make it ok

I miss you

I've never felt this way before

Everything that I do reminds me of you

And the clothes you left, they lie on the floor

And they smell just like you, I love the things that you do

When you walk away I count the steps that you take

Do you see how much I need you right now

When you're gone

The pieces of my heart are missing you

When you're gone

The face I came to know is missing too

When you're gone

The words I need to hear to always get me through the day and make it ok

I miss you

We were made for each other

Out here forever

I know we were, yeah

All I ever wanted was for you to know

Everything I'd do, I'd give my heart and soul

I can hardly breathe I need to feel you here with me, yeah

When you're gone

The pieces of my heart are missing you

When you're gone

The face I came to know is missing too

When you're gone

The words I need to hear to always get me through the day and make it ok

I miss you"

-Avril Lavinge, When you´re gone

Ystäväni kysyi tänään onko kaikki ok? Vastasin, että on, olen vain vähän väsynyt. Valehtelin, mikään ei ollut ok. En ollut urheillut koko päivänä, olin melkein onnistunut olla syömättä koko päivän, kunnes äiti pilasi kaiken ja ajattelin vain Iiroa ja Nooraa, jota en tule näkemään piitkään aikaan. Olisin halunnut vain itkeä siinä hetkessä, mutten viitsinyt, joten lähdin kotiin ja itken nyt.

Confused

Olen pahoillani siitä, että painotaulukko vasemmalla ei ole oikeassa (luultavasti), koska en ole päässyt vaa´alle pitkään aikaan (=ahdistus ja paniikki).
Olen miettinyt paljon laihduttamiseen ja painoon liittyviä asioita. Jennille olen joskus kertonu niistä fyysisistä kivuista, joita äärimmilleen menevä laihdutus tuottaa, ainakin minulla. Vatsa on kipeä, päätä särkee, sairastelee koko ajan, muutenkin huonossa kunnossa olevat polvet narisevat ja kipuilevat. Hän kysyi joskus onko laihtuminen kaiken tämän arvoista?
Onko se sitten? Tuossa tilanteessa vastasin että on. Nyt en ole enää yhtä varma. Vietimme yhdessä iltaa ystävieni kanssa muutama päivä sitten. Oli paljon ruokaa ja päätin, että annan kaloreiden laskemisen, ahdistuksen ja liian ajattelun olla ja nautin. Tällä kertaa ei olisi edes tarvinnut peitellä, koska tämä porukka on se läheisin ja tietää kaiken (paitsi tämän blogin olemassaolon). Huomasin oikeasti nauttivani siitä, että sai syödä, vaikka lähes kaikki ruoka olikin sieltä kiellettyjen listalta. En ole enää varma onko laihduttaminen sen arvoista, että voisin uhrata nuo hetket ystävieni kanssa. Nyt ehkä vastaisin ei. Mutta en ole sittenkään varma. Emmie tiiä!! Liian vaikea kysymys. Haluaisin vastata ei ja haluaisin vastata kyllä.

Älä lue

Miun päässä on ihan liikaa ajatuksia. Voisin kirjottaa monta sivua ajatuksiani, mut en vaan enää pysty, koska osaa niistä en osaa/pysty/kykene kirjoittamaan ja tai en vaan ehdi, kun ne  juoksee liian lujaa.

Mua ärsyttää, kun postaan näin usein. Vanhassa blogissa saatto olla kuukaudenkin taukoja, nyt miulla on asiaa päivittäin. Ja tää ei ole sitä "alun innostusta" (=kun alottaa blogin, tekee mieli koko ajan vaan postata). Se innostus meni jo sillon, kun alotin sen vanhan blogin. (en aio sitä tänne linkittää, koska pelkään liikaa, että miun ystävät ja suku löytää tän)

Mua pelottaa. Pelkään tulevaisuuttani, vaakaa, ruokaa, kaloreita, ihmisiä, itteeni.  Pelkään että satutan itteeni. Tein päätöksen, etten enää ikinä viiltele, mutta nyt on jo muutamana iltana tehny mieli. Oonko koukussa siihen? ”How can I love, when I´m afraid?” – biisistä x. Hävitin ne, millä ennen tein sitä, mut tiedän kyllä, mistä saan uudet. Luovutanko nyt? Oon viillelly viimeks 4.5, eli melkein kuukausi sitten. Miksi luovuttaisin nyt?

Olin joskus kaksi kuukautta täysin viiltelemättä. Se oli alkuahdistuksen jälkeen ihanaa, koska ei tarvinnu peitellä niitä arpia tai selittää jotain soopaa, jos joku vahingossa näki. Nytkään ei ole pariin viikkoon tarvinnu piilotella rannetta. Nilkkaa kylläkin, koska siellä on yks niin paha arpi, joka on vielä vähän liian näkyvä.

Avunhakeminen on miulle vaikeeta. Jos laitan Jennille viestiä, että haluaisin jutella, siinä viestissä on aina vähintään yks anteeks pyyntö. Ja mietin aina ennen viestin lähettämistä samoja kysymyksiä: ”Oonko nyt heikko?” ”Enkö osaa tehdä ite mitään?” ”Roikunko toisessa ihmisessä?” ”Aiheutanko toiselle liikaa miettimistä?” ”Miksi edes lähettäisin viestin, ei ketään kuitenkaan oikeasti kiinnosta” ”Sillä on kuitenkin muutakin tekemistä, kuin kuunnella miun tyhmiä itsekkäitä juttuja!”. Silti joskus lähetän viestin. Muutaman kerran en ole ehtinyt miettiä litaniaa loppuun asti ja olen silti lähettänyt viestin, jolloin tulee huono omatunto ja keksin kaiken maailman syitä, miksi olen huono ihminen, kun lähetin tuon viestin. Jos Jenni kirjoittaa minulle ensin, voin vastata ilma huonoa omaatuntoa, mutta sen ”ensimmäisen” viestin lähettäminen on  AINA ongelma. 
En haluaisi myöntää olevani heikko ja että tarvitsen muiden apua. Olisin niin paljon mieluummin se, joka auttaa. Se jolle voi tulla puhumaan. 

Haaste!

Sain haasteen tiuhtilta ja aion sen nyt toteuttaa :D

Oon kerran ennen saanu haasteen, sillon kun vielä' kirjotin yhtä toista blogia (joka on nyt jääny vähän sivummalle)

1. Parasta mitä sun elämässä on sattunut?

Vaikee kysymys. Niitä juttuja on niin monta. Saanko listata 3? Saan :)

1. Oikean, rakastavan ja ihanan ystäväporukan löytäminen

2. Muutto toiselle puolelle Suomea (samalla yksi elämäni pahimpia asioita)

3. Oikean lukion löytäminen ja sinne pääsy ja siellä opiskelu

2. Ketä/keitä rakastat?

Ystävät ja perhe tietysti

3. Vihaatko ketään? Miksi?

Olen huono vihaamaan ihmisiä, mutta vihaan niitä, jotka saattoivat sanoillaan minut syömishäiriön partaalle, ja varsinkin sitä henkilöä x, jonka takia putosin viimein kunnolla.

4. Mitä haluaisit tehdä 3 vuoden päästä? Entä 10?

3 vuoden päästä haluaisin olla valmistunut lukiosta hyvin arvosanoin ja innolla yrittämässä ammattikorkeaan.

10 vuoden päästä haluaisin olla pienen lapsen äiti, onnellisesti naimisissa ja töissä.

5. Söisitkö loppu elämäsi mielummin kaalilaatikkoa vai maksalaatikkoa?

Pidän itseasiassa molemmistä, mutta kaalilaatikossa on vähemmän kaloreita

6. Oletko kokeillut ikinä huumeita?

En, enkä aiokaan.

7. Ihanin asia mitä sulle on sanottu? Entä tehty?

Ihanin asia, mitä minulle on lähiaikoina sanottu, on "sunhan vatsas on ihan littee ja painat varmaan jotain 42 kiloo". Olen kuullut ihanampiakin asioita, mutta en nyt vain jaksa hakea päiväkirjaani,jossa ne lukevat:) Ihanin asia, mitä minulle on tehty on ehkä se, että Noora kerran seurakunnan hartaudessa piti minusta lujaa kiinni, eikä päästänyt irti, koska itkin.

8. Voisitko kuolla jonkun puolesta?

Apua! Olen haaveillut kuolemastani, suunnitellut itsemurhaviestiäkin.(en enää!!) Olisin valmis asettumaan tapettavaksi, jos säästäisin ystäväni tai läheisen sukulaiseni.

9. Mitä ruokaa himoitset/paras ruoka maailmassa?

En himoitse mitään. Minulla on ollut nälkä viimeksi vuonna x. Silloin kun aloitin laihdutuksen.

Mutta paras ruoka maailmassa on luultavasti eräs omenakakku, siinä vain on niin paljon kaloreita, muttei sulkaata. Inhoan suklaata, se on todella pahaa.

10. Kuinka kauan jaksat juosta yhteen menoon?

En ole pitkään aikaan kokeillut, mutta kauemmin kuin 5 minuuttia, joka oli ennätykseni yläasteella. Silloin minulla oli aika paska kunto...

11. Mikä on sun farkkujen koko?

Halautteko oikeasti tietää? Koska sit meen kauppaan ja kokeilen, koska en omista tarpeeksi pieniä farkkuja, jotka sopisivat ja joiden kanssa ei tarvitsisi käyttää vyötä. Eli siis en tiedä. Koon W:M / L:34 on auttamattoman isot. En kyl tiiä, mitä noi tarkottaa, mut jos joku tietää, niin hyvä.

Sitten miun kysymykset:

1. Milloin olet viimeksi syönyt pullaa?

2. Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?

3. Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet?

4. Mihin kellon aikaan yleensä kirjoitat blogiasi?

5. Mitä haluaisit tehdä, ennen kuin täytät 40?

6 .Minkä merkkinen kännykkäsi on?

7. Miksi aloiti bloggaamisen?

8. Vihaatko jotakuta/joitakuita?

9. Jos saisit muuttaa itsessäsi yhden asian, mikä se olisi?

10. Jos saisit olla loppuelämäsi tietyn ikäinen, minkä ikäinen olisit?

11. Kuinka montaa blogia itse luet?

Joo, aika randomeita kysymyksiä....

Mutta haastan JOKAISEN, joka lukee tätä ja pitää omaa blogia :)