En tuntenut edes huonoa omaa tuntoa siitä, että lintsasin - taas. Perjantainakin olin vain yhdellä tunnilla ja lähdin kymmeneltä kotiin.
Olen vain niin väsynyt. Sekä fyysisesti, että henkisesti. Motivaatiosta en ole kuullut kuukauteen, minne lie juossut. Kaadun sänkyyn joka ilta entistä väsyneempänä, vaikka yritän nukkua kunnolla.
Jotain pitäisi tehdä, mutten jaksa laittaa tikkuakaan ristiin. Mikään ei kiinnosta, en innostu mistään. Joululomaan on vielä kuukausi, enkä usko selviäväni sinne asti. Siihen kestää liian kauan ja se on ohi aivan liian nopeasti. Kaiken lisäksi joulu sukulaisten luona on syömistä, sosiaalistumista, syömistä, joulusauna (johon en voi mennä viiltoarpien takia) ja vielä vähän lissää syömistä. Eikä minkäänlaista mahdollisuutta tehdä lihaskuntoa iltaisin, koska meitä odottaa siskonpeti siskon ja serkkujen kanssa.
Pidän tämän kaiken itselläni, en uskalla kertoa kenellekään läheiselleni. Olen kaiken lisäksi laihtunut jonkin verran. (Jess!)
Vihaan tätä aikaa vuodesta ja tämän sanottuani lauantaina ystäväni muistutti missä oltiin pari vuotta sitten: minua väsytti ja mikään ei kiinnostanut. Laihduin kovaa tahtia ja elimistöni oli jatkuvasti aliravitsemus tilassa, olin usein vähällä pyörtyä harjoituksissa.
Niin, missä mentiin silloin ja missä mennään nyt on aivan sama. En kehdannut tätä kuitenkaan lauantaina tunnustaa, vaan naurahdin ja sanoin: "onneksi siitä ollaan päästy jo eroon"
Niin, jos oltaisiinkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, jos uhrasit aikaasi!:)