Kaikki lähti jo heti aluksi käsistä, siskon kaveri tuli mukaan.
Hän on ihmisenä aivan ihana, muttakun tällaista syömisvammailijaa häiritsee se, että hän on niin ihanan siro ja pieni. Tai siis lähinnä se, että hän on ja mie en.
Kävin keskiviikkona juttelemassa Jennin kanssa, kuulostin varmaan siltä, että kaikki on hyvin. Sinä aamuna ne olikin.
Nyt ei ole enää. Vituttaa, oksettaa, masentaa. Ruokaa on tarjolla koko ajan ja sukulaisilta tulee kommentteja, kuinka on naiselliset muodot. No niin on, paitsi että "naiselliset muodot" on vain kiertävä ilmaisu sanalle läski. Ja sitä minä todellakin olen.
En jaksaisi tätä samanlaista oloa. Viime vuonna, kun oltiin about samoihin aikoihin täällä, oli aivan täysin samanlainen olo. Paitsi, että silloin tätä oli jatkunut vasta about 9 kuukautta. Nyt sitä on jatkunut vuosi ja se helvetin 9 kuukautta.Miksen voi vain olla yhtä pieni?
<-
Viime vuonna soitin Nooralle, mutta nyt en enää voi.
Se on yks vaikeimmista asioista olla vertailematta itteään muihin... Mut joskus kun huomaat että sä olet hyvä just noin, muista että sä oot aina ollut muiden mielestä ihana. Ja tärkee, mullekkin. Halaus ♥
VastaaPoistaViisaasti sanottu. Tosi herkästi lähtee vertailemaan itteänsä muihin ja näkee toisessa sitä mitä itseltä puuttuu eikä näe, että vastapainona itsellä on jotain mitä siltä toiselta puuttuu.
VastaaPoistaOlet hyvä juuri tuollaisena! Kunpa vain itsekin uskataisit luottaa ja uskoa siihen!