Vapaaehtoistyön hauskuuksia

Olin eilen vapaaehtoistöissä ja saatiin ilmaisia juomia ja ruokaa. Säikähdin aluksi, mutta olin loppujen lopuksi niin kiireinen, että ehdin syödä n. 200 g kanaa. Light kokista meni kyllä enemmänkin, mutta siinä ei ole kaloreita, eli unohdetaan se.
Mut yks parhaimmista asioista, joka kävi eilen, oli se, että yks niistä muista työntekijöistä siellä, joiden kanssa usein teen hommia tuli sanomaan miulle; "ootko sie laihtunu? siun kasvot näyttää kapeammilta ja aattelin, kun näytit niin erilaiselta" Olin eka vähän hämmentyny, kun en oo oikeesti laihtunu kiloakaan. Mut ehkä läski on muuttunu lihakseksi, kun alotin taas reenaamisen kunnolla. Mut kaiken sen riehumisen ja hassuttelun rinnalla tää kommentti teki miun päivästä paremman. (riehutaan ja tehdän kaikkea mitä kummallisinta vapaaehtoistyöntekijöiden kesken töissä, mut se on yks syy miks viihdyn siellä, eikä meillä oo mitään kunnon valvontaa, kun meihin luotetaan)

Järkytys

Luin Jasminin blogia tänään ja hän oli linkittänyt tällaisen blogin:

http://halfanorexia.blogspot.fi/

Ensiksi osanottoni, vaikkei kukaan hänen läheisensä luekaan. Rukoilen heille paljon voimia. RIP kaunis tyttö. </3

Itse en tyttöä tuntenut tai hänen blogiaan aktiivisesti lukenut, mutta nyt luin jotain hänen postauksiaan. Tämän vuoden alusta on tällainen pätkä:

"En ole tainnut vielä kirjoittaa Joulustani tai uudesta vuodesta. Ne molemmat vietin täällä sairaalassa, elämäni kammottavimmat Joulu, sekä uudenvuodenaatto. Jouluna heräsin kun tonttulakkinen hoitaja tuli huoneeseeni. Aamupalan kanssa ja se meni normaaliin tapaan, söin sen noin 1½ tunnissa. Katselin telkkarista jouluohjelmia ja kuuntelin musiikkia. Itkin, koska mietin entisaikojeni Jouluja.

Äitini tulisi herättämään minut huoneeseen ja menisimme koko perhe yhdessä aamiaiselle. Glögiä, pipareita, joulupuuroa ja luumukeittoa aamiaiseksi. Koristellaan kuusi ja katsotaan telkkaria yhdessä. Käydään päiväsaunassa, lauletaan joululauluja ja nauretaan kaikki. Sitten laitamme hienoimmat päälle ja istumme joulukynttilän valaisemaan pöytään. Kinkkua, laatikoita ja jälkkäriksi isän tekemä jouluhalko. Illalla kokoonnumme kynttilän valoon ja availemme yhdessä lahjoja.

Sillon kun minulla vielä oli kavereita, soitin heille ja kerroimme mitä olimme saaneet lahjaksi. 

Illalla ennen nukkumaan menoa toivotamme kaikki Hyvää Joulua, halaamme ja painumme pehkuihin. 

Makaan sairaalasängyssä, tyhjässä huoneessa heikkona ja yksin. Ei Joulu voi mennä näin, eihän? Saan isältäni kuvaviestin, jossa hän ja äiti hymyilevät kameralle tonttulakit päässä ja alla lukee "Hyvää Joulua!" 

Tänä Jouluna sain yhden lahjan, hoitajan antaman Joululaulu cd:n. En tahdo olla itsekäs, mutta olisin vähän ajatellut saavani isältä jonkin lahjan, mutta enhän voi valittaa moisesta.

Sain kyllä myös yhden kortin. "

Se pysäytti minut. Tämä tyttö oli alkanut harkita parantumista noin kolme päivää ennen kuolemaansa.

Kaikki, jotka miun tilanteesta tietää sanoo, että anoreksia tappaa. Oon ohittanu about kaikki tollaset kommentit tähän saakka, mutta nyt joku oikeasti kuoli siihen.

Mitä jos miulle käy noin? Entä jos löydän itseni tuolta sairaalasängystä, yksin, ilman ystäviä tai perhettä?

Entä jos anoreksia saa minut?

Sometimes I wish she was you

Äiti kysy tänään, että oonko huomannu siskon käytöksessä jotain masennukseen liittyvää.
Sanoin, että joo ja että haluutko että hankin sille salakavalasti apua.
Äiti sano, ettei vielä, että se seuraa sen käytöstä ja syömistä.
Meillä on talossa vain yksi vaaka; äidin ja isäpuolen makkarin viereisessä vessassa. Siellä käymisestä jää helposti kiinni, ellei osaa ajoittaa sitä oikein. Tai siis näin muut luulee. Miun kaapissa on toinen, ostin sen joskus kun olin yksin shoppailemassa. Sokokselta joku 20 e, tarpeeksi hyvä.
Mutta pääpointtini on siis se, että tunnen itseni tavallaan syylliseksi siskoni tilanteesta. Myö ollaan läheisiä ja se tietää jonkin verran miun tilanteesta. Tiiän että ite persoonana syytän itteeni millon mistäkin, kaikki on aina miun syytä, mut tällä kertaa oon ihan oikeesti syyllinen siskon tilanteeseen. Tuntuu pahalta.
En halua kuulostaa itsekkäältä, mutta toisen asiana miulla oli, että miksei äiti kysyny miusta ikinä mitään? Vahingossa sille joskus sanoin meneväni psykologille koulussa, mut siitä ei sen jälkeen vaihdettu sanaakaan. Ei sitä varmaan kiinnosta, onhan miun sisko se täydellinen, suunniteltu lapsi, joka on lahjakas sekä musiikissa että urheilussa ja on aina niin kiltti, ja yrittäähän se lukion jälkeen pyrkiä yliopistoon lääketiedettä lukemaan, toisinkun mie... Miksei kukaan vaan sano ääneen, että sisko on täydellinen, eikä ketään kiinnosta vaikka muuttaisin toiselle paikkakunnalle tai tappaisin itteni? Ei miulla oo mitään todellisia tavoitteita elämässä. Toki haluisin yliopistoon tai ammattikorkeeseen opiskelemaan valokuvaamista, mutta en mie sinne tuu ikinä pääsemään. Since I´m a total failure.
Ps. ootteko joskus yrittäny lakata kynsiänne, niinkun niissä nail tutorialseissa tehdään, mut epäonnistunu täysin? Täällä ilmoittautuu yksi...

One step closer

Miulla oli tänään suurimmaksi osaksi hyvä päivä.
Heräsin joskus kymmenen aikaan, menin suihkuun ja iskä kysyi halusinko tehdä jotain. Sanoin, että olin sopinut meneväni kaverin kanssa shoppailemaan, sain kyydin kaupunkiin. Löysin vaatteita ja kahdet uudet kengät :) Syy miksi menimme, oli se että halusin uudet kengät illan kuvauksiin.
Kyllä, suostuin kameran eteen. Kaverini tarvitsi mallin kuvauksiin ja uskalsin luvata itseni, kun hän oli niin pitkään kysellyt.
Aloitimme kuvakset vähän ennen auringonlaskua läheisellä pellolla. Olin hermostunut aluksi, että näyttäisin lihavalta ja rumalta, onhan ystäväni kaunis, meidän pitäisi oikeasti olla toisinpäin kameran kanssa. Anyways, kaikki meni hyvin, enkä saanut mitään "älä ota kuvaa, kun oon jotain jotain jotain" kohtausta, jota meleki jopa odotin, kun ystäväni tietää. Loppujen lopuksi se oli ihan kivaa olla ulkona hänen kanssaan.
Sitten tulin kotiin. Täysin erilainen tarina. Veli sai taas kuulla kunniansa mistä lienee syystä, en jaksa enää kuunnella näitä keskusteluja. Pesin meikit pois ja astuin vaa´alle - 62.4 - edelleen. Olen ollut samassa painossa viime kesästä asti. Masennus ja koulustressi on ottanu niin suuren otteen, etten jaksa enää tehdä lihaskuntoliikkeitä iltaisin, kaadun vain sänkyyni ja nukahdan. En myöskään jaksa aina lähteä reeneihin. Ohjaaja on ihmetellyt miksi olen niin paljon poissa, ennen olin joka ikisissä reeneissä, oli ne minkälaisia tahansa tai minä päivänä tahansa. Olen aina keksinyt jonkin valheen ja sen päälle vilauttanut hyvin harjoitellun tekohymyn. "Ei syytä huoleen, miulla on kaikki ok"-vaikutelma.

But somewhere we went wrong

Kello lyö 23.40.

Miun piti mennä nukkumaan kymmeneltä.

Kunnes muistin historian esseen.

Miksen ikinä saa niitä valmiiksi, ennekuin vasta viimeisenä iltana?

Saamaton idiootti.

Opiskelusuunnitelma lenti roskiin kolmen viikon jälkeen.

"Kuka sellaisia tarvitsee?!"

Mie.

Kello on 00.50.

En edelleenkään jaksa kirjoittaa, blogit on kiinnostavampia tällä hetkellä.

Kun saa kirjoittaa ja lukea jostain, jolla on oikeasti merkitystä.

Ei mistään paatista joka uppos ekan maailmansodan alussa.

Ei se ketään kiinnosta.

Minnuu ainakaan.

Jos vaan palautan sen myöhässä?

Ei olisi ensimmäinen kerta...

Varmaan tulee kohta sekin opettaja kysymään, olenko ihan kunnossa, kun ennen olin aina ajoissa esseiden ja muiden tehtävien kanssa.

No en ole!

Olisi oikea vastaus.

Mutten sitä opettajalle saakeli kerro!

Kertoisi varmaan ryhmämohjaajalle.

Ja sille naiselle en kerro yhtään mitään!

Ei miun omat ongelmat opettajille kuulu.

Kunhan vaan läpäisen lukion hyvillä arvosanoilla, en usko että ketään kiinnostaa.

Palautan historian esseen myöhässä.

How do you break a heart of gold

"You come to me, with scars on your wrist, you tell me this will be the last night feeling like this"

Hui, en olisikinä uskonu, et miulla olis lähes 20 lukijaa!? Mutta kiitos siis teille kaikille, jotka miun juttuja haluatte lukea <3 Panostus tähän blogiin on vaan hiipunu, kun en oo jaksanu avata konetta...
Ei miun elämässäkään mitenkään muutoksia oo ollu. Edelleen viiltelen, ilman yritysttä päästä siitä eroon, yritän laihduttaa, mutta jotenkin vaan junnaa paikallaan. Koulussa ei tapahdu mitään, muutakun, että joskus aamuisin tekis mieli vaan jäädä kotiin makaamaan.
Jennille kerroin, että viiltelin viime sunnuntaina, kun olin viillellyt aika pahasti.

Mutta nytkun teitä lukijoita on enemmän, kun olisin ikinä osannu olettaa, haluaisin tehdä ensimmäisen kysymyspostaukseni! Luen kaikki kysymykset ja vastaan kaikkiin PAITSI en kerro oikeaa nimeäni tai missä asun. Haluan edelleen pysyä kasvottomana ja vaikeammin tunnistettavana, jotta voisin oikeasti purkaa sydäntäni tänne blogiin, jos saan sellaista vielä joskus aikaiseksi. Mutta anyways, laittakaa kysymyksiä kommenttiboksiin. Miulla on kommenttien valvonta päällä, eli jos ette halua, etten julkaise, niin laittakaa vain kommentin alkuun tai loppuun huomio asiasta:)

"Look for the girl with the broken smile"

"Siun ajatukset on sairaita! Et ikinä voi saavuttaa onnellisuutta ja rakkautta sillä, että laihdutat ittes olemattomiin!! Ei myö siun ystävät kahota onko siun maha litteä tai reidet irrallaan toisistaan. Myö rakastettaan sinnuu ihan vaan tollasena, tuon kokosena ja ihanana Alinana."
Nooralla oli tänään asiaa tanssitunnin jälkeen, kuten huomaatte...
Se sai miut melkein itkemään, mutta koska oltiin julkisella paikalla, pidättelin kyyneleeni ja halasin sitä. Haluisin vaan saada hänet ja monet muut uskomaan, että en aio laihduttaa sairaalloisen laihaksi. En aio saavuttaa bmi 16 (joka olis miun painolla 44 kg), haluun vaan olla kaunis ja laiha. Saavutan sen 55, sitten 50 ja oon iloinen. Trust me.
Oon keikkunu samassa painossa tässä nyt jo monta kuukautta. Oon ollu liian masentunu tehdäkseni mitään asian eteen... Miulla on ihan liikaa lukiokursseja neljän vuoden suorittamiselle ja liikaa reenejä ja muuta vapaa-ajan hommaa. Syön tosi huonosti, tarkoittaen siis, että syön vähän, mut se mitä syön ei oo mitenkään sallittujen ruokien listalta. Vähän epäselkeetä, mut ymmärsitte kai?

Edelliseen postaukseen viitaten, en siis edelleenkään ole tappamassa itseäni, vaikka se ehkä siltä vaikuttikin.  Miulla on ihan liian pitkä Bucket list, ennenkun voin tehdä niin. Eli sen jälkeen, kun oonn naimisissa, ja ONNELLINEN vanhempi, Los Angelesin, Vegasin, Chicagon ja New Yorkin, Lontoon ja monen muun paikan ja unelman jälkeen en varmaan enää halua tappaa itseäni. Laskimpas hyvin, että en sorru lääkkeiden yliannostukseen. Sillon, kun olin vielä harkitsemassa itsemurhaa, tein siis suunnitelman, ettö miten ja millon ja aloin kirjottaan kirjettäkin, mut sit halusin kirjottaa kaikille ihmisille erikseen ja en vaan pystyny. Poltin raapustukseni ja en oo sen jälkeen asiaa enää vakavasti harkinnut.

"Beauty queen of only eighteen
She had some trouble with herself
He was always there to help her
She always belonged to someone else

I drove for miles and miles
And wound up at your door
I've had you so many times but somehow
I want more

I don't mind spending everyday
Out on your corner in the pouring rain
Look for the girl with the broken smile
Ask her if she wants to stay awhile
And she will be loved
She will be loved

Tap on my window knock on my door
I want to make you feel beautiful
I know I tend to get so insecure
It doesn't matter anymore

It's not always rainbows and butterflies
It's compromise that moves us along, yeah
My heart is full and my door's always open
You can come anytime you want
I don't mind spending everyday
Out on your corner in the pouring rain
Look for the girl with the broken smile
Ask her if she wants to stay awhile
And she will be loved
And she will be loved
And she will be loved
And she will be loved

I know where you hide
Alone in your car
Know all of the things that make you who you are
I know that goodbye means nothing at all
Comes back and begs me to catch her every time she falls

Tap on my window knock on my door
I want to make you feel beautiful

I don't mind spending everyday
Out on your corner in the pouring rain
Look for the girl with the broken smile
Ask her if she wants to stay awhile
And she will be loved
And she will be loved
And she will be loved
And she will be loved

Please don't try so hard to say goodbye
Please don't try so hard to say goodbye

Yeah
I don't mind spending everyday
Out on your corner in the pouring rain

Try so hard to say goodbye"