Älä lue

Miun päässä on ihan liikaa ajatuksia. Voisin kirjottaa monta sivua ajatuksiani, mut en vaan enää pysty, koska osaa niistä en osaa/pysty/kykene kirjoittamaan ja tai en vaan ehdi, kun ne  juoksee liian lujaa.

Mua ärsyttää, kun postaan näin usein. Vanhassa blogissa saatto olla kuukaudenkin taukoja, nyt miulla on asiaa päivittäin. Ja tää ei ole sitä "alun innostusta" (=kun alottaa blogin, tekee mieli koko ajan vaan postata). Se innostus meni jo sillon, kun alotin sen vanhan blogin. (en aio sitä tänne linkittää, koska pelkään liikaa, että miun ystävät ja suku löytää tän)

Mua pelottaa. Pelkään tulevaisuuttani, vaakaa, ruokaa, kaloreita, ihmisiä, itteeni.  Pelkään että satutan itteeni. Tein päätöksen, etten enää ikinä viiltele, mutta nyt on jo muutamana iltana tehny mieli. Oonko koukussa siihen? ”How can I love, when I´m afraid?” – biisistä x. Hävitin ne, millä ennen tein sitä, mut tiedän kyllä, mistä saan uudet. Luovutanko nyt? Oon viillelly viimeks 4.5, eli melkein kuukausi sitten. Miksi luovuttaisin nyt?

Olin joskus kaksi kuukautta täysin viiltelemättä. Se oli alkuahdistuksen jälkeen ihanaa, koska ei tarvinnu peitellä niitä arpia tai selittää jotain soopaa, jos joku vahingossa näki. Nytkään ei ole pariin viikkoon tarvinnu piilotella rannetta. Nilkkaa kylläkin, koska siellä on yks niin paha arpi, joka on vielä vähän liian näkyvä.

Avunhakeminen on miulle vaikeeta. Jos laitan Jennille viestiä, että haluaisin jutella, siinä viestissä on aina vähintään yks anteeks pyyntö. Ja mietin aina ennen viestin lähettämistä samoja kysymyksiä: ”Oonko nyt heikko?” ”Enkö osaa tehdä ite mitään?” ”Roikunko toisessa ihmisessä?” ”Aiheutanko toiselle liikaa miettimistä?” ”Miksi edes lähettäisin viestin, ei ketään kuitenkaan oikeasti kiinnosta” ”Sillä on kuitenkin muutakin tekemistä, kuin kuunnella miun tyhmiä itsekkäitä juttuja!”. Silti joskus lähetän viestin. Muutaman kerran en ole ehtinyt miettiä litaniaa loppuun asti ja olen silti lähettänyt viestin, jolloin tulee huono omatunto ja keksin kaiken maailman syitä, miksi olen huono ihminen, kun lähetin tuon viestin. Jos Jenni kirjoittaa minulle ensin, voin vastata ilma huonoa omaatuntoa, mutta sen ”ensimmäisen” viestin lähettäminen on  AINA ongelma. 
En haluaisi myöntää olevani heikko ja että tarvitsen muiden apua. Olisin niin paljon mieluummin se, joka auttaa. Se jolle voi tulla puhumaan.