"Oon kipee, enkä oo menossa kouluun.", vastaan kunhan saan ajatukseni kasaan. Äiti herätti minut kysymyksellään.
"Taas?! Pitäiskö siut viedä johonkin lääkäriin, et ne testais että onko siun vastustuskyvyssä tms jotain vikaa.?", äiti täräyttää puoliksi nauraen. Ei ole todellakaan ensimmäinen kerta kun olen kipeä tänä lukuvuonna.
"En tiiä. Mee töihin, mie meen takas nukkumaan. Ja soita kouluun!"
Nukahdan välittömästi, kun äiti sulkee oveni. En herää edes siihen, kun veljeni rymistelee tavalliseen tapaansa portaissa. Näin kuulemma tapahtui taas, vaikka niin moneen kertaan olen hänelle asiasta huutanut. Olen ollut kipeä, viimeksi viime jakson koeviikolla. Mutten näin pahasti pitkään aikaan.
Aukaisen silmäni seuraavan kerran puoli kahdelta. Jokainen lihas on turtunut ja jo käden liikauttaminen vaatii viiden minuutin ponnistelun. Sängystä ylös pääsemiseen tarvitsen lähemmäs tunnin ja seinään nojaaminen helpottaa seisomista huomattavasti. Yritän päästä keittiöön asti, että voisin juoda vettä, 0 kaloria ja kello on jo melkein kolme, en halua rikkoa tätä onnistumisen mahdollisuutta. En ole ollut näin pahassa kunnossa kuukausiin. Viimeksi pystyin sentään syömään jopa 580 kaloria.
Rohajdan sohvalle raskaan urheilusuorituksen jälkeen; kävelin keittiön hanan luota noin 5 metriä sohvalle, napaten kaukosäätimen matkallani nojatuolin viereiseltä pöydältä. Tuntuu kuin olisin tehnyt 2 tunnin reenin ja juossut kotiin pysähtymättä.
En liikahda sohvan nurkasta ennen kolmea, jolloin siirryn takaisin sängyn pohjalle. Olen todella epäsosiaalinen kipeänä. Piiloudun huoneeseeni heti, kun oletan, että joku on kohta kotona. Pelaan Angry Birdsiä ja korttia Ipodillani kunnes äiti tulee neljän jälkeen kysymään sainko läksyjä kavereilta. Vastaan, etten ole koskenutkaan puhelimeeni tänään (koska unohdin sen huoneeseeni ja käveleminen sinne ja takaisin olisi vienyt viimeisetkin voimani). Saan myös luvan jäädä kotiin huomenna. Nukahdan vähän ennen puoli kuutta.
Seuraavana aamuna avaan silmäni yhdentoista jälkeen ja huomaan äitin soittaneen. Soitan takaisin kauniilla aamuäänelläni ja äiti kehottaa syömään jotain. Silloin tajuan, että eilinen meni aivan täydellisesti! En syönyt yhtään mitään, koska suurin osa päivästä meni nukkuessa, loput sohvalla vettä juoden. En kyllä liikkunut yhtään, ei edes hyöty liikuntaa, mutta nukkuminen polttaa tarpeeksi kaloreita. Ja hei, ensimmäinen oikeasti täysin onnistunut paastopäiväni! "Tänään voisin yrittää pysyä alle 300 kcal", ajattelen, mutta muistan, kuinka yleensä kipeänä ollessani saan ahmimiskohtauksen poikkeuksetta. Nostan rajaa 800, takaraivossani tietäen, että en tule onnistumaan.
Otan vesilasin, puhelimen ja tyynyn mukaan olohuoneeseen ja rojahdan taas sohvalle. Käveleminen on helpompaa kuin eilen, mutta silti tuskaista ja hidasta. Päässä huimaa jos nousen istumaan liian nopeasti. Selattuani kaikki kanavat läpi huomaan, etten halua enää katsella uusintoja. Sain niistä tarpeekseni eilen. Haen hyllystä Frendien kaikki kaudet ja aloitan maratonin.Kolmelta lopetan ja teen taktisen huoneeseen katoamisen taas. Tällä kertaa otan katselemattomat Frendit mukaan. Tuijotan niitä loppupäivän koneeni ruudulta. Harkitsen Facebookin ja bloggerin tarkistusta, mutta en jaksa tehdä mitään aivotoimintaa vaativaa. Nukahdan seitsemän jälkeen syötyäni omenan ja ruisleivän, jotka äiti toi huoneeseeni. Kysyi samalla, että olenko menossa seuraavana päivänä kouluun. Vastasin meneväni, koska en halua jäädä liikaa jälkeen.
Sain haasteen Alicialta:)
Kiitos!
Oon joskus ennen saanu tän saman haasteen, muttei se haittaa, yritän keksiä uusia asioita itestäni;)
Ohjeet:
Tämän pienen
palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla
on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen
haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata
myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun
pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää
valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää
kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa miusta
1. Miulla menee aina ikuisuus tehdä nää haasteet;)
2. Yritän olla ostamatta mustia vaatteita, niitä on ihan tarpeeksi.
3. Joskus istun bloggerissa tuntikaupalla, kun yritän saada blogitekstiä aikaiseksi. Välillä tuntuu, että olen sanonut jo kaiken, mutta sitten aina jostain löytyy joskus jotain kirjoitettavaa. Alkuviikosta piti kirjoittaa postaus, mutta voisin sen tehdä vaikka huomenna;)
4. Ipod + koulun wifi + weheartit.com, näin vietin tän päiväsen ruotsin preppaustunnin. Huomenna pitäis mennä kokeeseen aamulla. Saan kumminkin 6+, niinkun kaikista kolmesta kurssista tähän mennessä. En kirjoita ruotsia, eli kunhan saan viis pakollista kurssia suoritettua en enää ikinä koske lukion ruotsin kirjoihin. Yliopistossa kai on joku pakollinen ruotsin kurssi, mutta suoritan sen jollain menestyksellä ja unohdan asian ikuisesti. en kumminkaan ole muuttamassa Länsi-Suomeen. (Ei siinä mitään pahaa ole, se ei vain ole miun paikka)
5. Oon aina ollu laiska varaamaan kampaaja-aikaa. Enkä uskalla hirveen usein leikata mitään kunnollista, kun tykkään laittaa hiuksiani, enkä osais kyllä elää lyhyillä hiuksilla.
6. Mielestäni tylyin tekstari, mitä saan jatkuvasti on "ok". Se raivostuttaa ajoittain, kun yleensä ne on ne samat ihmiset, jotka sen laittaa vastaukseksi. Ihan kuin niiden puhelimet olisi automaattisesti ohjelmoitu vastaamaan kaikille "ok"...
7. Rakastan country musiikkia ja tyyliä! Yksi (Suomessa ehkä vähemmän tunnettu) kaupunki, johon haluan päästä on Nashville Tennesseen osavaltiossa USAssa!
8. Olen kuunnellut Demi Lovaton Lightweight biisiä nyt kohta viikon repeatilla, enkä osaa kyllästyä!
(Demi ei oo country musiikkia, mutta kuuntelen siis muutakin;))
9. Demi Lovatosta puheen ollen, näin viikko kaks sitten Disney leffan Camp Rock, jossa pääosassa on...tadaa... Demi Lovato!
10. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten postaa tarpeeksi usein.
11. En osaa päättää tulevaisuuden ammattiani, koska haluan työskennellä ja asua sekä Suomessa, että USAssa.
Miulle osoitetut kysymykset:
1. Mikä on elämän
tarkoitus?
make your life a meaning and make it count.
2. Mitkä asiat
ovat sinulle tärkeimpiä?
Unelmat ja ystävät.
3. Mikä
luonteenpiirre on tärkeä ihmisessä?
Luonnollisuus. Jos ihminen ei uskalla olla oma itsensä, ei silloin hänessä ole mitään nähtävää. Yhteiskunnan vaatimusten mukaisen täydellisen ihmisen tietää kaikki, ei siinä oo mitään mielenkiintoista.
4. Onko sinulla
suunnitelmia kesäksi?
Olen töissä kesäkuun ja elokuun koulujen alkuun asti. Heinäkuussa ajattelin olla kavereiden kanssa, valvoa myöhään ja olla onnellinen.
5. Kuka/ketkä
sukulaisistasi ovat sinulle tärkeimpiä?
(Ydinperhettä ei lasketa?) Muista sit täti ja serkku.
6. Mitä harrastit
lapsena?
Balettia, voimistelua, näyttelemistä, uintia, käsitöitä ja pesäpalloa.
7. Millainen
suhde sinulla on perheeseesi?
En juttele heidän kanssaan vakavista ja vaikeista asioista. Lähinnä vitsaillaan ja vietetään joskus aikaa yhdessä.
8. Mitä ajattelet
Jumalasta, sekä kristityistä?
Itse uskon Jumalaan ja vietän paljon aikaa muiden krisittyjen nuorten kanssa. Jaan heidän kanssaan monia eri ajatusmalleja ja mielipiteitä, siksi varmaan viihdyn heidän kanssaan niin hyvin.
9. 2 tärkeintä
nettisivustoa?
Facebook & weheartit.com
10. Mitä ottaisit
mukaan autiolle saarelle?
Vettä ja aurinko voimalla ladattavan musiikkisoittimen
11. Lempiväri?
Vaalean ruskea
Miun kysymykset muille:
1 Jos saisit muuttaa mihin tahansa, mihin muuttaisit?
2. Mikä oli lempi tv ohjelmasi lapsena?
3. Olitko todella erilainen ennenkuin sairastuit?
4. Oletko isän- vai äidintyttö?
5. Onko sinulla sisaruksia?
6. Mikä on unelma-ammattisi?
7. Pelkäätkö tulevasi tunnistetuksi blogistasi/pelkäsitkö tulevasi tunnistetuksi ennenkuin päätit kirjoittaa omana itsenäsi?
Olin eilen vapaaehtoistöissä ja saatiin ilmaisia juomia ja ruokaa. Säikähdin aluksi, mutta olin loppujen lopuksi niin kiireinen, että ehdin syödä n. 200 g kanaa. Light kokista meni kyllä enemmänkin, mutta siinä ei ole kaloreita, eli unohdetaan se.
Mut yks parhaimmista asioista, joka kävi eilen, oli se, että yks niistä muista työntekijöistä siellä, joiden kanssa usein teen hommia tuli sanomaan miulle; "ootko sie laihtunu? siun kasvot näyttää kapeammilta ja aattelin, kun näytit niin erilaiselta" Olin eka vähän hämmentyny, kun en oo oikeesti laihtunu kiloakaan. Mut ehkä läski on muuttunu lihakseksi, kun alotin taas reenaamisen kunnolla. Mut kaiken sen riehumisen ja hassuttelun rinnalla tää kommentti teki miun päivästä paremman. (riehutaan ja tehdän kaikkea mitä kummallisinta vapaaehtoistyöntekijöiden kesken töissä, mut se on yks syy miks viihdyn siellä, eikä meillä oo mitään kunnon valvontaa, kun meihin luotetaan)
Luin Jasminin blogia tänään ja hän oli linkittänyt tällaisen blogin:
http://halfanorexia.blogspot.fi/
Ensiksi osanottoni, vaikkei kukaan hänen läheisensä luekaan. Rukoilen heille paljon voimia. RIP kaunis tyttö. </3
Itse en tyttöä tuntenut tai hänen blogiaan aktiivisesti lukenut, mutta nyt luin jotain hänen postauksiaan. Tämän vuoden alusta on tällainen pätkä:
"En ole tainnut vielä kirjoittaa Joulustani tai uudesta vuodesta. Ne molemmat vietin täällä sairaalassa, elämäni kammottavimmat Joulu, sekä uudenvuodenaatto. Jouluna heräsin kun tonttulakkinen hoitaja tuli huoneeseeni. Aamupalan kanssa ja se meni normaaliin tapaan, söin sen noin 1½ tunnissa. Katselin telkkarista jouluohjelmia ja kuuntelin musiikkia. Itkin, koska mietin entisaikojeni Jouluja.
Äitini tulisi herättämään minut huoneeseen ja menisimme koko perhe yhdessä aamiaiselle. Glögiä, pipareita, joulupuuroa ja luumukeittoa aamiaiseksi. Koristellaan kuusi ja katsotaan telkkaria yhdessä. Käydään päiväsaunassa, lauletaan joululauluja ja nauretaan kaikki. Sitten laitamme hienoimmat päälle ja istumme joulukynttilän valaisemaan pöytään. Kinkkua, laatikoita ja jälkkäriksi isän tekemä jouluhalko. Illalla kokoonnumme kynttilän valoon ja availemme yhdessä lahjoja.
Sillon kun minulla vielä oli kavereita, soitin heille ja kerroimme mitä olimme saaneet lahjaksi.
Illalla ennen nukkumaan menoa toivotamme kaikki Hyvää Joulua, halaamme ja painumme pehkuihin.
Makaan sairaalasängyssä, tyhjässä huoneessa heikkona ja yksin. Ei Joulu voi mennä näin, eihän? Saan isältäni kuvaviestin, jossa hän ja äiti hymyilevät kameralle tonttulakit päässä ja alla lukee "Hyvää Joulua!"
Tänä Jouluna sain yhden lahjan, hoitajan antaman Joululaulu cd:n. En tahdo olla itsekäs, mutta olisin vähän ajatellut saavani isältä jonkin lahjan, mutta enhän voi valittaa moisesta.
Sain kyllä myös yhden kortin. "
Se pysäytti minut. Tämä tyttö oli alkanut harkita parantumista noin kolme päivää ennen kuolemaansa.
Kaikki, jotka miun tilanteesta tietää sanoo, että anoreksia tappaa. Oon ohittanu about kaikki tollaset kommentit tähän saakka, mutta nyt joku oikeasti kuoli siihen.
Mitä jos miulle käy noin? Entä jos löydän itseni tuolta sairaalasängystä, yksin, ilman ystäviä tai perhettä?
Äiti kysy tänään, että oonko huomannu siskon käytöksessä jotain masennukseen liittyvää.
Sanoin, että joo ja että haluutko että hankin sille salakavalasti apua.
Äiti sano, ettei vielä, että se seuraa sen käytöstä ja syömistä.
Meillä on talossa vain yksi vaaka; äidin ja isäpuolen makkarin viereisessä vessassa. Siellä käymisestä jää helposti kiinni, ellei osaa ajoittaa sitä oikein. Tai siis näin muut luulee. Miun kaapissa on toinen, ostin sen joskus kun olin yksin shoppailemassa. Sokokselta joku 20 e, tarpeeksi hyvä.
Mutta pääpointtini on siis se, että tunnen itseni tavallaan syylliseksi siskoni tilanteesta. Myö ollaan läheisiä ja se tietää jonkin verran miun tilanteesta. Tiiän että ite persoonana syytän itteeni millon mistäkin, kaikki on aina miun syytä, mut tällä kertaa oon ihan oikeesti syyllinen siskon tilanteeseen. Tuntuu pahalta.
En halua kuulostaa itsekkäältä, mutta toisen asiana miulla oli, että miksei äiti kysyny miusta ikinä mitään? Vahingossa sille joskus sanoin meneväni psykologille koulussa, mut siitä ei sen jälkeen vaihdettu sanaakaan. Ei sitä varmaan kiinnosta, onhan miun sisko se täydellinen, suunniteltu lapsi, joka on lahjakas sekä musiikissa että urheilussa ja on aina niin kiltti, ja yrittäähän se lukion jälkeen pyrkiä yliopistoon lääketiedettä lukemaan, toisinkun mie... Miksei kukaan vaan sano ääneen, että sisko on täydellinen, eikä ketään kiinnosta vaikka muuttaisin toiselle paikkakunnalle tai tappaisin itteni? Ei miulla oo mitään todellisia tavoitteita elämässä. Toki haluisin yliopistoon tai ammattikorkeeseen opiskelemaan valokuvaamista, mutta en mie sinne tuu ikinä pääsemään. Since I´m a total failure.
Ps. ootteko joskus yrittäny lakata kynsiänne, niinkun niissä nail tutorialseissa tehdään, mut epäonnistunu täysin? Täällä ilmoittautuu yksi...
Miulla oli tänään suurimmaksi osaksi hyvä päivä.
Heräsin joskus kymmenen aikaan, menin suihkuun ja iskä kysyi halusinko tehdä jotain. Sanoin, että olin sopinut meneväni kaverin kanssa shoppailemaan, sain kyydin kaupunkiin. Löysin vaatteita ja kahdet uudet kengät :) Syy miksi menimme, oli se että halusin uudet kengät illan kuvauksiin.
Kyllä, suostuin kameran eteen. Kaverini tarvitsi mallin kuvauksiin ja uskalsin luvata itseni, kun hän oli niin pitkään kysellyt.
Aloitimme kuvakset vähän ennen auringonlaskua läheisellä pellolla. Olin hermostunut aluksi, että näyttäisin lihavalta ja rumalta, onhan ystäväni kaunis, meidän pitäisi oikeasti olla toisinpäin kameran kanssa. Anyways, kaikki meni hyvin, enkä saanut mitään "älä ota kuvaa, kun oon jotain jotain jotain" kohtausta, jota meleki jopa odotin, kun ystäväni tietää. Loppujen lopuksi se oli ihan kivaa olla ulkona hänen kanssaan.
Sitten tulin kotiin. Täysin erilainen tarina. Veli sai taas kuulla kunniansa mistä lienee syystä, en jaksa enää kuunnella näitä keskusteluja. Pesin meikit pois ja astuin vaa´alle - 62.4 - edelleen. Olen ollut samassa painossa viime kesästä asti. Masennus ja koulustressi on ottanu niin suuren otteen, etten jaksa enää tehdä lihaskuntoliikkeitä iltaisin, kaadun vain sänkyyni ja nukahdan. En myöskään jaksa aina lähteä reeneihin. Ohjaaja on ihmetellyt miksi olen niin paljon poissa, ennen olin joka ikisissä reeneissä, oli ne minkälaisia tahansa tai minä päivänä tahansa. Olen aina keksinyt jonkin valheen ja sen päälle vilauttanut hyvin harjoitellun tekohymyn. "Ei syytä huoleen, miulla on kaikki ok"-vaikutelma.
